VALOE SYVENTÄÄ OSAAMISTAAN TAUSTAVIRTAJOHDINKENNOISSA YHDESSÄ YHTEISTYÖKUMPPANIENSA KANSSA - TEKES JATKORAHOITTAA VALOETA NOIN 4 MILJOONAN EURON LAINALLA
Valoe Oyj Pörssitiedote 28.12.2015 klo 9.45
VALOE SYVENTÄÄ OSAAMISTAAN TAUSTAVIRTAJOHDINKENNOISSA YHDESSÄ YHTEISTYÖKUMPPANIENSA KANSSA - TEKES JATKORAHOITTAA VALOETA NOIN 4 MILJOONAN EURON LAINALLA
Uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön liittyviä sovellutuksia valmistava Valoe Oyj (”Valoe” tai ”Yhtiö”) ja Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus (”Tekes”) ovat sopineet Valoen jatkorahoituksesta. Tekes rahoittaa Valoen aurinkosähköpaneelien jatkokehitystä sekä taustavirtajohdinkennojen kehitystä n. 4 miljoonan euron korkotukilainalla. Lainan määrä voi olla enintään 70% projektin kokonaiskustannuksista, joiden on arvioitu olevan noin 5,8 miljoonaa euroa. Laina on nostettavissa vuosien 2016 ja 2019 välisenä aikana. Laina-aika on 7 vuotta.
Valoen kehittyminen aurinkosähköliiketoiminnassa on perustunut Valoen osaamiseen automaatiossa, laserin käytössä ja sen kokemukseen joustavista virtapiireistä. Lasertekniikka on avainasemassa myös taustavirtajohdinkennojen valmistuksessa. Valoella on lisäksi syvällistä osaamista fysikaalisessa metallurgiassa, joka on yksi avainosaamisalueista PV-(photovoltaic)aurinkokennojen kehittämisessä. Yhdessä strategisten yhteistyökumppaniensa kanssa Valoe suunnittelee laajentavansa tarjontaansa tulevaisuudessa taustavirtajohdinkennoihin.
”Tekesin päätös rahoittaa Valoen uuden sukupolven taustavirtajohteeseen perustuvaa aurinkosähköteknologiaa on merkittävä. Valoe on tehnyt tiivistä yhteistyötä Tekesin kanssa jo usean vuoden ajan kehittäessään uuden sukupolven aurinkosähköpaneeleja. Tekesin päätös lisätä rahoitustaan vahvistaa merkittävästi Valoen mahdollisuuksia luoda kehittämänsä teknologian ympärille oma ekosysteeminsä. Uskon, että lähiaikoina näemme eri tahoilta uusia avauksia, jotka tukevat Valoen käsitystä taustavirtajohdinpaneeleiden markkinaosuuden nopeasta kasvusta lähivuosien aikana”, toteaa Valoen toimitusjohtaja Iikka Savisalo.
Tekesin kanssa sovittu lainajärjestely vaikuttaa Valoen rahoitusasemaan positiivisesti. Edelleen Yhtiön hallitus haluaa kuitenkin korostaa Yhtiöön liittyviä riskejä, erityisesti rahoituksen riittävyyttä. Vaihtovelkakirjalainalla I/2015 sekä nyt myönnetyllä Tekesin lainalla Valoe on onnistunut vakauttamaan lyhyen ja pitkän aikavälin rahoitusta merkittävästi. Myös Yhtiön tuotantoteknologiatoimituksia koskevat neuvottelut ovat edistyneet hyvin. Näistä tapahtumista huolimatta Valoen rahoitustilanne jatkuu edelleen tiukkana. Yhtiön kahdentoista kuukauden rahoituksen riittävyyteen liittyy merkittäviä riskejä. Valoen johdon tämän hetkisen käsityksen mukaan Yhtiö tarvitsee edelleen rahoitusta siihen asti kunnes Yhtiön liiketoiminnan kassavirta on kääntynyt positiiviseksi tai pitkän aikavälin rahoitusratkaisu suunnitellulla osakeannilla on varmistunut. Yhtiön käyttöpääomavaje on merkittävä siihen asti kunnes ensimmäinen aurinkosähkömoduulien tuotantoteknologian toimitus tuottaa positiivista kassavirtaa. Mikäli Yhtiö ei onnistu turvaamaan riittävää rahoitusta, voi Yhtiön toiminnan jatkuvuus olla vaarassa. Mikäli uusien tilausten saamisessa tapahtuisi viivästyksiä tai markkinatilanne muuttuisi heikommaksi Yhtiön arvioimasta, voi tilausten muuttuminen liikevaihdoksi hidastua ja näin vaikuttaa merkittävästi aikatauluun, jossa kassavirta ennen investointeja kääntyisi positiiviseksi. Tällöin Yhtiön rahoitustilanne tiukentuisi entisestään.
Valoeen liittyvistä riskeistä on kerrottu laajemmin 4.11.2015 julkaistussa osavuosikatsauksessa ja vuoden 2014 vuosikatsauksessa.
Mikkelissä 28. päivänä joulukuuta 2015
Valoe Oyj
HALLITUS
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Iikka Savisalo, Valoe Oyj
p. 0405216082
email: iikka.savisalo@valoe.com
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.valoe.com
Valoen toimiala muodostuu uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön, liittyvistä sovellutuksista. Valoe myy sen omaan teknologiaan pohjautuvaa automaattista aurinkosähkömodulien valmistustekniikkaa, modulien valmistuslinjoja, moduleita sekä modulien avainkomponentteja. Valoen pääkonttori on Mikkelissä.
|