Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Siili Solutions Oyj alentaa tulosohjeistustaan vuoden 2023 liikevaihdosta ja oikaistusta liikevoitosta (EBITA)Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Siili Solutions Oyj alentaa tulosohjeistustaan vuoden 2023 liikevaihdosta ja oikaistusta liikevoitosta (EBITA) Siili Solutions Oyj Sisäpiiritieto 13.7.2023 kello 12.00 Siili Solutions Oyj alentaa tulosohjeistustaan vuoden 2023 liikevaihdosta ja oikaistusta liikevoitosta (EBITA) johtuen liikevaihdon kasvun hidastumisesta sekä yleisestä kustannustason noususta kuluvan vuoden aikana. Yhtiö arvioi nyt vuoden 2023 liikevaihdon olevan 120–140 miljoonaa euroa ja oikaistun liikevoiton (EBITA) 8,3–11,8 miljoonaa euroa. Aiempi ohjeistus kuluvan vuoden liikevaihdoksi oli 125–145 miljoonaa euroa ja oikaistuksi liikevoitoksi (EBITA) 12–15,5 miljoonaa euroa. Ohjeistuksen päivityksen perusteet: Markkinatilanteen heikentyminen kuluvan vuoden aikana on lisännyt epävarmuutta, mikä on hidastanut uusien hankkeiden aloituksia Siilin asiakaskunnassa niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Vastaavasti myös hintakilpailu markkinoilla on lisääntynyt, mikä vaikeuttaa inflaation myötä kasvaneiden kustannusten siirtämistä asiakashintoihin. Näiden tekijöiden arvioidaan heikentävän yhtiön kannattavuutta kuluvana vuonna suhteessa aiemmin arvioituun. Yhtiö tehostaa ja lisää toimenpiteitä myynnin kasvattamiseksi sekä kustannustehokkuuden parantamiseksi muuttuneessa markkinatilanteessa. Uusi ohjeistus vuodelle 2023: Vuoden 2023 liikevaihdon arvioidaan olevan 120–140 miljoonaa euroa ja oikaistun liikevoiton (EBITA) 8,3–11,8 miljoonaa euroa Aiempi ohjeistus vuodelle 2023: Vuoden 2023 liikevaihdon arvioidaan olevan 125–145 miljoonaa euroa ja oikaistun liikevoiton (EBITA) 12–15,5 miljoonaa euroa. Yhtiö julkistaa tammi-kesäkuun 2023 puolivuotiskatsauksen 16.8.2023 noin klo 9.00. SIILI SOLUTIONS OYJ Lisätietoja: Toimitusjohtaja Tomi Pienimäki Puhelin: 040 834 1399, sähköposti: tomi.pienimaki(at)siili.com Talousjohtaja Aleksi Kankainen Puhelin: 040 534 2709, sähköposti: aleksi.kankainen(at)siili.com Jakelu:
Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet sijoittajille.siili.com Siili Solutions Oyj lyhyesti:
Siili Solutions Oyj on digitaalisen muotoilutoimiston ja teknologian moniosaajan ainutlaatuinen yhdistelmä. Kaiken työmme lähtökohtana on syvällinen ymmärrys ihmisen käyttäytymisestä. Siili on asiakkaalle paras kumppani, kun haetaan kasvua, tehokkuutta ja kilpailuetua digitaalisin keinoin. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa, Unkarissa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.com/fi
|