English Finnish
Julkaistu: 2024-07-05 10:45:17 CEST
Lifeline SPAC I Oyj
Sisäpiiritieto

Sisäpiiritieto: Lifeline SPAC I Oyj allekirjoittaa osakevaihtosopimuksen yhdistyäkseen Canatu Oy:n kanssa julkisesti listatun yhtiön muodostamiseksi

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA. LISÄTIETOJA ON ESITETTY ALLA KOHDASSA ”TÄRKEÄ HUOMAUTUS”.

Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) säännellyn markkinan SPAC-segmentille listattu Lifeline SPAC I Oyj (”Lifeline SPAC I”) ja Canatu Oy:n (”Canatu” tai ”Yhtiö”) osakkeenomistajat (Canatun osakkeenomistajat ja optionhaltijat yhdessä ”Myyjät”) ovat tänään allekirjoittaneet osakevaihtosopimuksen, jolla Lifeline SPAC I hankkii kaikki Canatun osakkeet, optio-oikeudet ja muut Canatun osakkeisiin oikeuttavat erityiset oikeudet Lifeline SPAC I:n uusista osakkeista koostuvalla suunnatulla osakeannilla (”Yhdistyminen”) yhdistyneen yhtiön (”Yhdistynyt Yhtiö”) muodostamiseksi. 

Canatu lyhyesti

Canatu on syväteknologiayhtiö, joka kehittää edistyneitä hiilinanoputkia eli CNT:itä sekä niihin liittyviä tuotteita ja tuotantolaitteita puolijohdeteollisuudelle (”Puolijohdeteollisuus”), autoteollisuudelle (”Autoteollisuus”) ja lääketieteelliselle diagnostiikalle (”Diagnostiikka”). Nämä teollisuudenalat vaativat erittäin korkealaatuisia hiilinanoputkia ja tarjoavat Canatulle vahvaa kasvu- ja kannattavuuspotentiaalia. Canatun monipuolisella alustateknologialla on laajoja potentiaalisia sovelluskohteita, joiden nykyinen ydin ulottuu Puolijohdeteollisuudessa äärimmäisen ultraviolettilitografian (Extreme Ultraviolet Lithography) eli EUV-litografian käyttöön tarkoitetuista hiilinanoputkimembraaneista Autoteollisuudessa käytettäviin kuljettajaa avustavien järjestelmien (Advanced Driver-Assistance Systems) eli ADAS-järjestelmien kalvolämmittimiin Diagnostiikassa käytettävien sähkökemiallisten anturien ollessa kehitysvaiheessa. Canatu käyttää hiilinanoputkien valmistuksessa patentoitua Dry DepositionTM -kuivapinnoitusmenetelmää, joka tuottaa erittäin puhtaita ja vahvoja hiilinanoputkia.

Canatun perusti spin-off-yrityksenä vuonna 2004 neljä Aalto-yliopiston nanomateriaaliryhmässä toiminutta materiaaleihin, karakterisointiin ja aerosoliteknologioihin erikoistunutta vanhempaa tutkijaa. Yhtiöllä on tällä hetkellä 127 työntekijää, jotka edustavat yli 30 eri kansallisuutta ja joista noin 20 prosentilla on tohtorin tutkinto tai ovat sitä parhaillaan suorittamassa. Canatulla on 188 patenttia ja patenttihakemusta 38 eri patenttiperheessä.

Canatu toimii kahden liiketoimintamallin kautta. Ensinnäkin Yhtiö käyttää yksinoikeudellisia hiilinanoputkireaktoreita edistyneiden hiilinanoputkituotteiden kehittämiseen ja valmistamiseen. Toiseksi Yhtiö myy yksinoikeudellisia hiilinanoputkireaktoreitaan ja lisensoi niihin liittyvää teknologiaansa, jotta asiakkaat voivat valmistaa edistyneitä hiilinanoputkituotteita itse rajoitetulla lisenssillä. Tämä tuottaa Canatulle sekä reaktoreiden myynnistä saatavaa kiinteää liikevaihtoa että rojalteista ja pakollisista kulutustarvikkeista saatavaa merkittävää jatkuvaa liikevaihtoa. 

Canatu kasvaa nopeasti, ja vuosina 2020–2023 sen vuotuinen keskimääräinen kasvuvauhti oli 108 prosenttia. Vuonna 2023 Canatun liikevaihto oli 13,6 miljoonaa euroa ja liikevoitto -0,6 miljoonaa euroa ja noin 80 prosenttia sen liikevaihdosta oli peräisin Puolijohdeteollisuuden asiakkailta ja noin 20 prosenttia Autoteollisuuden asiakkailta. Canatu odottaa kasvun jatkuvan vuonna 2024 ja ennustaa, että sen vuoden 2024 liikevaihto tulee olemaan 20–25 miljoonaa euroa. Johdon arvion mukaan Yhtiön liikevaihto vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla on 10,5–11,5 miljoonaa euroa. Katso jäljempänä kohta ”Canatun alustavat näkymät vuodelle 2024”. 

Yhdistynyt Yhtiö tavoittelee vuonna 2027 yli 100 miljoonan euron liikevaihtoa ja yli 30 prosentin liikevoittomarginaalia (oikaistuna liikearvon poistolla tilinpäätösten laatimista Suomessa koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti (”Suomalainen Kirjanpitokäytäntö” tai ”FAS”)) (”Pitkän Aikavälin Taloudelliset Tavoitteet”). Katso jäljempänä kohta ”Yhdistyneen Yhtiön Pitkän Aikavälin Taloudelliset Tavoitteet”.

Lifeline SPAC I lyhyesti

Lifeline SPAC I on suomalainen yritysostoja varten perustettu SPAC-yhtiö. Se keräsi 100 miljoonan euron bruttovarat listautumisannissaan lokakuussa 2021. Lifeline SPAC I:n strategiana on ensisijaisesti tunnistaa listaamaton, teknologiasektorilla toimiva korkean kasvupotentiaalin yritys ja yhdistyä sen kanssa. Lifeline SPAC I:n kohdesegmentteihin kuuluvat esimerkiksi yritysohjelmistot, terveysteknologia, ilmastoteknologia ja digitaaliset kuluttajaluottotuotteet ja -palvelut sekä robotiikka ja laitteet. Nämä teknologiasegmentit ovat maailmanlaajuisesti isoja, ja niillä on myös erittäin suuret kasvunäkymät. Lifeline SPAC I:n hallituksella ja johtoryhmällä sekä sponsoreilla on laaja kontaktiverkosto sekä kokemusta teknologia-alan kasvuyhtiöiden rahoittamisesta ja kehittämisestä.

Yhdistymisen avaintietoja

  • Arvioituaan suurta joukkoa mahdollisia yritysostokohteita Lifeline SPAC I katsoo Canatun täyttävän Lifeline SPAC I:n asettamat sijoituskriteerit olennaisilta osin ja on valinnut Canatun kohdeyhtiöksi.
  • Yhdistymisessä kiinteä kauppahinta maksetaan 21 791 821 uudella uuden osakelajin osakkeella, jotka muunnetaan automaattisesti Lifeline SPAC I:n A-sarjan osakkeiksi sen jälkeen, kun sijoittajawarrantit on laskettu liikkeeseen (”Vastikeosakkeet”), ja 1 676 752 uudella optio-oikeudella vastineeksi kaikista Canatun osakkeista, optio-oikeuksista ja muista Canatun osakkeiksi vaihdettavissa olevista oikeuksista, mikä tarkoittaisi 234,7 miljoonan euron osakekannan arvoa ja arviolta 230 miljoonan euron yritysarvoa Yhdistymisen täytäntöönpanon (”Täytäntöönpano”) ajankohtana.[1] 
  • Lifeline SPAC I ja Myyjät ovat sopineet myös enintään 6 499 831 Yhdistyneen Yhtiön A-sarjan osakkeesta koostuvasta lisäkauppahinnasta, joka saattaa tulla maksettavaksi, jos Yhdistyneen Yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta nousee tulevaisuudessa yli 14, 18 ja 22 euroon osakkeelta, sekä uudesta Optio-Ohjelmasta 2024-II (kuten määritelty jäljempänä), joka käsittää 500 074 uutta optio-oikeutta, jotka vestautuvat, jos Yhdistyneen Yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta nousee tulevaisuudessa yli 14, 18 ja 22 euroon osakkeelta, ja jotka oikeuttavat merkitsemään enintään 500 074 uutta Yhdistyneen Yhtiön A-sarjan osaketta. Lisätietoja on annettu jäljempänä kohdassa ”Vastikeosakkeet”.
  • Yhdistymisen ja Vastikeosakkeiden muuntamisen seurauksena ja olettaen, että Lifeline SPAC I:n nykyiset osakkeenomistajat eivät vaadi A-sarjan osakkeidensa lunastusta Yhdistymisen yhteydessä, Canatun nykyiset osakkeenomistajat (mukaan lukien Toissijaisen Erän Sijoittajat (kuten määritelty jäljempänä)) omistavat yhteensä 69 prosenttia ja Lifeline SPAC I:n nykyiset osakkeenomistajat yhteensä 31 prosenttia Yhdistyneen Yhtiön A-sarjan osakkeista välittömästi Täytäntöönpanon jälkeen. Yhdistyneen Yhtiön A-sarjan osakkeiden lukumäärä on 31 791 821 osaketta välittömästi Täytäntöönpanon jälkeen.[2]
  • Yhdistymisen ja listautumisen odotetaan tukevan Canatun strategian mukaista kasvua. Olettaen, että Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajat eivät vaadi A-sarjan osakkeidensa lunastamista Yhdistymisen yhteydessä, Canatu saa Yhdistymisestä noin 103,5 miljoonan euron bruttovarat (laskettuna Sulkutilillä Olevien Varojen (kuten määritelty jäljempänä) 31.12.2023 mukaisen tilanteen perusteella ja ennen esimerkiksi veroja ja tiettyjä transaktiokustannuksia) kasvunsa rahoittamiseen. Lisätietoja on annettu jäljempänä kohdassa ”Varojen käyttö”.
  • Nasdaq Helsingin yritysostoja varten perustettuja erillisyhtiöitä (”SPAC-yhtiöt”) koskevien sääntöjen mukaisesti Lifeline SPAC I:n hallitus on yksimielisesti päättänyt suositella Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajille Yhdistymisen hyväksymistä ja sen puolesta äänestämistä Lifeline SPAC I:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa, joka pidetään arviolta 23.8.2024. Tietyt Lifeline SPAC I:n suuret osakkeenomistajat eli Ahlstrom Invest B.V, tietyt Sp-Rahastoyhtiön ja WIP Asset Managementin sijoitusrahastot, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö, Oy G.W. Sohlberg Ab ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma sekä tietyt muut osakkeenomistajat (mukaan lukien Lifeline SPAC I:n johto, hallituksen jäsenet ja sponsorit), jotka edustavat yhdessä noin 72 prosenttia kaikista Lifeline SPAC I:n osakkeista, ovat peruuttamattomasti sitoutuneet kannattamaan Yhdistymistä ja äänestämään sen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
  • Yhdistymisen yhteydessä tietyt Myyjät ovat päättäneet myydä osan Canatun osakkeistaan tietyille sijoittajille (”Toissijaisen Erän Sijoittajat”) käteisvastiketta vastaan välittömästi ennen Täytäntöönpanoa. Osakkeet vastaavat Canatun kiinteän 230 miljoonan euron yritysarvon perusteella noin 49,7 miljoonaa euroa (”Toissijainen Erä”). Toissijaisen Erän Sijoittajista tulee Myyjiä, ja niillä on oikeus osakevaihtosopimuksen mukaisesti vastikkeeseen, mukaan lukien Vastikeosakkeisiin ja lisäkauppahintaan. Toissijaisen Erän Sijoittajina on johtavia suomalaisia institutionaalisia ja teknologiasijoittajia, kuten Danske Capital, First Fellow Oy, Hannu Turunen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Kirva Holding Oy, Mandatum Asset Management Oy, Tech Consulting Group TCG Oy ja Veikko Laine Oy.
  • Täytäntöönpano edellyttää sen hyväksymistä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Täytäntöönpano edellyttää niin ikään tarvittavien viranomaishyväksyntien saamista sekä muiden tavanomaisten edellytysten täyttymistä. Täytäntöönpanon jälkeen Yhdistynyt Yhtiö vaihtaa nimensä Canatu Oyj:ksi (englanniksi Canatu Plc), ja sen pääkonttori tulee sijaitsemaan Vantaalla.
  • Lifeline SPAC I tulee hakemaan Yhdistyneen Yhtiön osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingin ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla (”First North Growth Market -markkinapaikka”). Listautumisen odotetaan näillä näkymin tapahtuvan syyskuussa 2024.

Varojen käyttö

Lifeline SPAC I keräsi lokakuussa 2021 listautumisannissaan 100 miljoonan euron bruttovarat, jotka talletettiin sulkutilille (”Sulkutilillä Olevat Varat”). Kertyneiden korkotuottojen ansiosta Sulkutilillä Olevien Varojen määrä oli noin 103,5 miljoonaa euroa 31.12.2023. Edellyttäen, että ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy Yhdistymisen, Sulkutilillä Olevat Varat vapautetaan Yhdistyneelle Yhtiölle, ja Yhdistyneellä Yhtiöllä on siten Lifeline SPAC I:n A-sarjan osakkeiden omistajien lunastusvaatimuksista riippuen käytössään bruttona (ennen esimerkiksi transaktioon liittyviä veroja ja tiettyjä transaktiokuluja) vähintään yli 60 miljoonaa euroa ja enintään yli 100 miljoonaa euroa uutta pääomaa (”Uusi Pääoma”). Yhdistynyt Yhtiö aikoo käyttää Uutta Pääomaa potentiaalisiin Puolijohdeteollisuuden, Autoteollisuuden ja Diagnostiikan investointeihin ja yleisesti taseensa vahvistamiseen. Sijoituspäätöksiä ei ole tehty, ja Yhdistyneen Yhtiön johto ja hallitus arvioivat potentiaalisia investointeja seuraavien kriteerien pohjalta: (i) olemassa oleva asiakastuki; (ii) rajallinen teknologiariski; ja (iii) ”korkea” sijoitetun pääoman tuottopotentiaali (ROIC). Mitä tulee tällä hetkellä ennakoitavissa oleviin investointeihin, Yhdistynyt Yhtiö pitää alustavasti mahdollisena, että se käyttäisi Uutta Pääomaa Puolijohdeteollisuuteen 20–25 miljoonaa euroa vuosina 2025–2026, Autoteollisuuteen 10–15 miljoonaa euroa vuosina 2025–2027 ja Diagnostiikkaan 5–10 miljoonaa euroa vuodesta 2025 eteenpäin. Potentiaalisia Uuden Pääoman investointikohteita ovat esimerkiksi reaktoriteknologia, automaation parantaminen, rekrytointi, tuotevalikoiman monipuolistaminen, Diagnostiikan nopeutetut viranomaishyväksynnät sekä mahdollinen toinen tuotantolaitos.

Lifeline SPAC I:n hallituksen puheenjohtaja Timo Ahopelto kommentoi:

”Olemme analysoineet kymmeniä Pohjoismaisia teknologia-alan kasvuyhtiöitä Lifeline SPAC I:lle. Canatu sopii meille täydellisesti. Annettava pääoma voi saada Yhtiön kasvamaan vielä nopeammin ja vielä vahvemmaksi.”

Canatun hallituksen puheenjohtaja Ari Ahola kommentoi:

”Canatun ensimmäisenä rahoittajana olen saanut henkilökohtaisesti todistaa sen uskomatonta kasvua viimeisen 17 vuoden aikana yhdeksi edistyneiden hiilinanoputkien alan johtajista. Tämä on merkittävä virstanpylväs Canatun tarinassa, ja uskon, että se voimaannuttaa yhtiötä viemään eteenpäin huomisen teollisuutta mullistavia tuotteita. Canatun vahva ja monipuolinen teknologia-alusta ja jatkuva innovointi avaavat uusia jännittäviä mahdollisuuksia, kuten lääketieteellisen diagnostiikan bioanturit.”

Lifeline SPAC I:n perustajaosakas ja toimitusjohtaja Tuomo Vähäpassi kommentoi:

”Canatulla on laajaa potentiaalia hiilinanoputkisovelluksissa. Olemme seuranneet Canatun kehitystä jo jonkin aikaa, ja yhdistymme mielellämme Canatuun vaiheessa, jossa se pyrkii kiihdyttämään liiketoimintaansa puolijohde- ja autoteollisuuden sovelluksissa ja on astumassa diagnostiikkamarkkinoille. Canatun teknologinen osaaminen on vaikuttavaa, ja se kumpuaa suomalaisen nanomateriaalitutkimuksen pitkästä historiasta, kokeneesta johdosta ja houkuttelevasta taloudellisesta profiilista, jotka kaikki luovat vankan pohjan arvon luomiselle nykyisille ja uusille osakkeenomistajillemme.”

Canatu toimitusjohtaja Juha Kokkonen kommentoi:

”Canatu on kasvanut viime vuosina nopeasti ja saanut aikaan merkittäviä läpimurtoja eritoten puolijohdeteollisuuden EUV-teknologian saralla. Yhdistyminen ja yhteistyö Lifeline SPAC I:n kanssa auttaa kiihdyttämään Canatun strategian mukaista kasvua, mikä mahdollistaa Canatulle edistymisen sen kaikilla jännittävillä painopistealoilla – puolijohteissa, autoteollisuudessa ja diagnostiikassa – jotka ovat kaikki suuressa muutoksessa, sekä laajenemisen uusille aloille tulevaisuudessa. Tämän mahdollistaa patentoitu teknologiamme, jonka ansiosta pystymme soveltamaan Canatun hiilinanoputkiteknologiaa monissa käyttötarkoituksissa. Canatulla on hyvät valmiudet tukea teollisuuden siirtymiä sen edellä käyvien kumppaneiden kanssa ja hyödyntämään uusia markkinamahdollisuuksia, joissa on potentiaali huomattavaan sijoitetun pääoman tuottoon.”

Canatu sijoituskohteena

Canatu katsoo, että sen keskeisiä vahvuuksia ovat seuraavat:

  1. Nopeasti kasvava syväteknologiayhtiö, jolla on houkuttelevat katteet;
  2. Nykyisten painopisteenä olevien kasvumarkkinoiden odotetaan kasvavan 2–4 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä;
  3. Asiakassuhteet johtavien globaalien yritysten kanssa;
  4. Muista erottuva immateriaalioikeussuojattu teknologia, joka tukee vahvaa kilpailuasemaa;
  5. Todistettu ja tehokas kyvykkyys massatuotantoon;
  6. Liiketoimintamalli, joka mahdollistaa vähän pääomaa sitovan skaalautuvan kasvun korkealla katepotentiaalilla;
  7. Teknologinen huippuosaaminen ja kansainvälisiä huippulahjakkuuksia houkutteleva kokenut johto;
  8. Taloudellisina tavoitteina yli 100 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto ja yli 30 prosentin oikaistu liikevoittomarginaali (oikaistuna liikearvon poistolla Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti) vuonna 2027.

1. Nopeasti kasvava syväteknologiayhtiö, jolla on houkuttelevat katteet

Canatu on nopeasti kasvava syväteknologiayhtiö, joka käyttää hiilinanoputki- eli CNT-teknologia-alustaansa luodakseen edistyneitä hiilinanoputkia alaa mullistaviin tuotteisiin.

Canatun liikevaihto on kasvanut vahvasti 1,5 miljoonasta eurosta 13,6 miljoonaan euroon aikavälillä 2020–2023, mikä vastaa 108 prosentin vuotuista keskimääräistä kasvuvauhtia. Korkea liikevaihdon kasvu on yhdistynyt houkuttelevaan bruttokatteen kehitykseen: bruttokate kasvoi 61 prosentista 71 prosenttiin aikavälillä 2021–2023. 

2. Nykyisten painopisteenä olevien kasvumarkkinoiden odotetaan kasvavan 2–4 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä[3]

Kaikilla Canatun tarkasti valikoiduilla painopistealoilla (Puolijohdeteollisuudessa, Autoteollisuudessa ja Diagnostiikassa) on meneillään teknologinen murros. Puolijohdeteollisuuden on palveltava tekoälyn ja tietojenkäsittelyn kehityksen ajamaa korkealaatuisten sirujen kysyntää, Autoteollisuudessa pyritään siirtymään autonomiseen ja avustettuun ajamiseen ja sähköajoneuvoihin, ja Diagnostiikassa tietyissä hoitoketjun osissa pyritään siirtymään enenevissä määrin laboratoriotutkimuksista vieritestaukseen. Canatu on näkemyksenä mukaan hyvin asemoitunut tukemaan yllä mainittuja teollisuuden siirtymiä ja tarjoamaan hiilinanoputkiratkaisuilla suurta lisäarvoa.

Puolijohdeteollisuus

Puolijohdeteollisuudessa, joka on vahvasti keskittynyt teollisuudenala ja joka on riippuvainen tietyistä maista, kuten Taiwanista, Canatun hiilinanoputkiratkaisut on suunnattu EUV-litografiapohjaisiin valmistusmenetelmiin, joilla tuotetaan edistyneimpiä mikrosiruja. Alle 7 nm EUV-sirut ovat nopeimmin kasvava segmentti Puolijohdeteollisuudessa. Valittujen teollisuudenalojen (älypuhelimet, henkilökohtaiset tietokoneet, palvelimet, datakeskukset ja tallennus, teollisuuselektroniikka, autoteollisuus, kulutuselektroniikka sekä langallinen ja langaton infrastruktuuri) puolijohdemarkkinoiden koko oli noin 595 miljardia dollaria vuonna 2023. Canatun johto arvioi, että puolijohdemarkkinoiden koko kasvaa 1 098 miljardiin dollariin vuonna 2030, mikä tarkoittaa keskimäärin 9 prosentin vuotuista kasvua vuosina 2023–2030, samalla kun EUV-puolijohteiden markkinaosuus kasvaa jatkuvasti. Kolme suurinta mikrosirujen valmistajaa, Intel Corporation, Samsung Electronics Co., Ltd. ja Taiwan Semiconductor Manufacturing Company, Limited (TSMC), ovat julkisesti ilmoittaneet suunnitelluista yli 300 miljardin dollarin investoinneista uuteen tuotantokapasiteettiin. Canatun johto arvioi, että noin 70–80 prosenttia ilmoitetuista investoinneista kohdistetaan puolijohteiden valmistuslaitteisiin, mikä luo merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia Canatulle. Canatu katsoo, että sen hiilinanoputkiratkaisut auttavat mikrosiruvalmistajia ja muita puolijohdeteollisuuden asiakkaita parantamaan tuotanto- ja laadunvalvontaprosessiensa tehokkuutta. Canatu tarjoaa tällä hetkellä asiakkaille (i) hiilinanoputkipohjaisia EUV-maskien tarkastuksen kulutustarvikkeita (”Tarkastustarvikkeet”), (ii) hiilinanoputkireaktoreita ja niihin liittyviä pakollisia kulutustarvikkeita hiilinanoputkimembraanien valmistukseen EUV pellicle -kalvoja varten (”Hiilinanoputkireaktorit”), ja (iii) hiilinanoputkimembraaneja/-teknologiaa, joka on keskeisessä osassa hiilinanoputkipohjaisissa EUV pellicle -kalvoissa (”Hiilinanoputkipohjaiset Pellicle-kalvot”) (valmiit EUV pellicle -kalvot, jotka sisältävät kehystämisen ja erikoispinnoituksen, eivät tällä hetkellä ole saatavilla Canatulta). 

Tarkastustarvikkeita käytetään monissa EUV-litografiaprosessin laadunvalvontavaiheissa. Tarkastustarvikkeet estävät hiukkasia saastuttamasta valomaskia tarkastusvaiheessa ja suodattavat ei-toivotut valon aallonpituudet. Kuvioidussa maskintarkastuksessa, joka on tällä hetkellä Canatun Tarkastustarvikkeiden pääasiallinen sovellusala, Tarkastustarvikkeiden markkinan odotetaan kasvavan noin 10 miljoonasta eurosta noin 40 miljoonaan euroon aikavälillä 2024–2027 ja edelleen noin 60 miljoonaan euroon vuonna 2030, mikä tarkoittaisi 33 prosentin vuotuista keskimääräistä kasvuvauhtia vuosien 2024 ja 2030 välillä. Kuvioidun maskintarkastuksen lisäksi muiden laadunvalvontavaiheiden arvioidaan potentiaalisesti laajentavan Canatun Tarkastustarvikkeiden tavoiteltavaa markkinaa noin 2–5-kertaiseksi, jolloin markkinapotentiaali olisi yhteensä noin 120–300 miljoonaa euroa vuonna 2030. Tarkastustarvikkeiden markkinoiden arvioitua kasvua ajaa puolijohdeteollisuuden lopputuotemarkkinoiden odotettu vahva kasvu (esimerkiksi tekoälyn mahdollistavat laitteistot, palvelinkeskukset ja viihde-elektroniikka).

Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen markkina on vasta muodostumassa. Canatun on esimerkiksi määrä toimittaa kaksi ensimmäistä Hiilinanoputkireaktoria asiakkailleen vuonna 2024, ja markkinoiden kasvun odotetaan riippuvan edistyneiden pellicle-kalvojen käyttöönotosta. Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen tavoitellun markkinan koon arvioidaan olevan noin 260–1 050 miljoonaa euroa vuonna 2027 ja kasvavan noin 950–2 010 miljoonaan euroon vuonna 2030. Jos Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen kysyntä tyydytettäisiin ainoastaan Canatun Hiilinanoputkireaktoreiden myynnillä, markkinoiden koko olisi vuonna 2030 Canatun reaktoreiden suuren tehokkuuden takia olennaisesti pienempi, arviolta satoja miljoonia euroja. Tässä skenaariossa toistuvan liikevaihdon elementit, kuten pakolliset kulutustarvikkeet ja rojaltit, muodostaisivat mahdollisesti hyvin suuren osan markkinoista. Myös Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen markkinoiden arvioitua kasvua ajaa puolijohdeteollisuuden lopputuotemarkkinoiden odotettu vahva kasvu (esimerkiksi tekoälyn mahdollistavat laitteistot, palvelinkeskukset ja viihde-elektroniikka). Lisäksi Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen kysynnän odotetaan kuitenkin kasvavan niiden teknisten ominaisuuksien sekä sen johdosta, että ne soveltuvat eri sukupolvien EUV-litografiakoneisiin. Kumpikin näistä ominaisuuksista vaikuttaa olevan parempi muihin pellicle-kalvoteknologioihin verrattuna (mukaan lukien komposiitti- ja grafeenipohjaiset pellicle-kalvot). EUV pellicle‑kalvot suojaavat maskeja saastuttavilta hiukkasilta ja varmistavat korkealaatuisemman sirutuotannon. Vialliset maskit johtavat alhaisempiin tuottoihin ja vähemmän kannattavaan liiketoimintaan siruvalmistajille. Komposiittipohjaisiin pellicle-kalvoihin verrattuna Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen odotetaan tarjoavan (i) jopa 7–15 prosentin kannattavuuden lisäyksen paremman EUV-valonläpäisyasteensa ansiosta[4] ja (ii) hiilinanoputkien fyysisistä ominaisuuksista johtuvan paremman lämpöstabiilisuuden ja mekaanisen lujuuden. Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen parempi lämpöstabiilisuus ja mekaaninen lujuus ovat erityisen arvokkaita ominaisuuksia edistyneissä EUV-litografialaitesovelluksissa (eli ASML:n NXE:3800E-laitteet ja sitä seuraavat sukupolvet), joissa komposiittipohjaiset pellicle-kalvot ovat lämpökuormituksen ja mekaanisen rasituksen vuoksi taloudellisesti heikompi vaihtoehto.

Hiilinanoputkipohjaisten Pellicle-kalvojen markkinoiden kokoarvioiden alapäissä oletetaan, että Hiilinanoputkipohjaiset Pellicle-kalvot tulevat valikoidusti käyttöön logiikkasirujen valmistuksessa ja rajallisesti käyttöön muistisirujen valmistuksessa sekä ensisijaisesti edistyneissä EUV-litografialaitteissa (”Valikoiva Käyttöönotto”), kun taas yläpäissä oletetaan asteittainen kasvu kohti täyttä käyttöönottoa logiikkasirujen valmistuksessa ja maltillinen käyttöönotto muistisirujen valmistuksessa (”Laaja Käyttöönotto”). Yhdistyneen Yhtiön Pitkän Aikavälin Taloudellisissa Tavoitteissa oletetaan, että Valikoiva Käyttöönotto tapahtuu. Mikäli Laaja Käyttöönotto toteutuisi, se voisi mahdollisesti tarjota merkittävää orgaanista kasvua Yhdistyneen Yhtiön Pitkän Aikavälin Taloudellisiin Tavoitteisiin.

Autoteollisuus

Autoteollisuudessa Canatu keskittyy tällä hetkellä hiilinanoputkipohjaisten kalvolämmittimien tarjoamiseen LiDAR-antureihin (”LiDAR-lämmittimet”) ja kameroihin (”Kameralämmittimet”), ja kokonaisille tuulilaseille tarkoitetut hiilinanoputkipohjaiset lämmittimet (”Tuulilasinlämmittimet”) sekä ajovaloille ja aurinkokennoille tarkoitetut hiilinanoputkipohjaiset lämmittimet ovat mahdollisia aloja, joille se voisi laajentua tulevaisuudessa. LiDAR-lämmittimiä ja Kameralämmittimiä käytetään ADAS-järjestelmissä pitämään ajoneuvojen kriittiset anturit puhtaina konsendoituvasta kosteudesta (sumusta), lumesta ja jäästä. Canatu katsoo, että sen hiilinanoputkipohjaiset LiDAR-lämmittimet ja Kameralämmittimet tarjoavat paremman optisen suorituskyvyn kuin saatavilla olevat vaihtoehtoiset ratkaisut. Canatu odottaa, että LiDAR-lämmittimien ja Kameralämmittimien optinen suorituskyky saattaa muodostua entistä tärkeämmäksi, kun ajoneuvovalmistajat pyrkivät nostamaan ajoneuvojensa ADAS-järjestelmien autonomiatasoa (osittain ADAS-järjestelmät, jotka tukevat SAE:n (Society of Automotive Engineers) määrittelemää automaatiotasoa 2, mutta erityisesti ADAS-järjestelmät, jotka tukevat SAE:n automaatiotasoja 3–5). Canatun Tuulilasinlämmittimiin liittyvät sovellukset, jotka ovat alustavassa kehitysvaiheessa, on suunniteltu parantamaan ajoneuvojen lämpöhyötysuhdetta samalla, kun ne tarjoavat korkean optisen suorituskyvyn tuulilasin ADAS-antureille. Canatu odottaa, että sen mahdollisen tulevan tuulilasinlämmitinkalvoratkaisun energiatehokkuudesta ja korkeasta optisesta suorituskyvystä tulee potentiaalisesti entistä tärkeämpiä ajoneuvovalmistajien pyrkiessä kasvattamaan akkukäyttöisten sähköajoneuvojen tuotantoaan.

LiDAR-lämmittimien markkinan odotetaan kasvavan noin 5 miljoonasta eurosta noin 20 miljoonaan euroon aikavälillä 2024–2027 ja edelleen noin 43 miljoonaan euroon vuonna 2030, mikä tarkoittaisi 42 prosentin vuotuista keskimääräistä kasvuvauhtia vuosien 2024 ja 2030 välillä. Kameralämmittimien markkinan odotetaan kasvavan noin 10 miljoonasta eurosta noin 70 miljoonaan euroon aikavälillä 2024–2027 ja edelleen noin 170 miljoonaan euroon vuonna 2030, mikä tarkoittaisi 53 prosentin vuotuista keskimääräistä kasvuvauhtia vuosien 2024 ja 2030 välillä. Molemmilla markkinoilla odotettua kasvua ajaa odotettu korkeamman autonomiatason ADAS-järjestelmien lisääntynyt käyttöönotto, joka kasvattaa tavoiteltavien, edistyneitä lämmitysratkaisuja tarvitsevien LiDAR-antureiden ja kameroiden määrää.

Tuulilasinlämmittimien markkinan odotetaan kasvavan noin 30 miljoonasta eurosta noin 160 miljoonaan euroon aikavälillä 2024–2027 ja edelleen noin 600 miljoonaan euroon vuonna 2030, mikä tarkoittaisi 63 prosentin vuotuista keskimääräistä kasvuvauhtia vuosien 2024 ja 2030 välillä. Markkinoiden odotettua kasvua ajaa valmistettujen, lämmitetyillä tuulilaseilla varustettujen akkukäyttöisten sähköajoneuvojen lukumäärän kasvu.

Diagnostiikka

Diagnostiikassa Canatu kehittää hiilinanoputkipohjaisia bioantureita (”Hiilinanoputkipohjaiset Bioanturit”) sähkökemiallisiin bioantureihin, joilla pyritään mahdollistamaan nopea ja mahdollisesti edullinen vaihtoehto nykyisille diagnostisille menetelmille (esimerkiksi laboratoriotestaus). Hiilinanoputkipohjaisia Bioantureita voidaan käyttää monenlaisten, biomarkkereita jättävien analyyttien havaitsemiseen (esimerkiksi DNA-mutaatiot, patogeenit, hormonit ja lääkemolekyylit) ja testata useita biomarkkereita yhdestä näytteestä samanaikaisesti. Canatu keskittyy kehittämään testausratkaisuja, joilla voidaan havaita parasetamolin yliannostus ja keuhko- ja rintasyöpä, mutta Canatu on kuitenkin tunnistanut kymmeniä mahdollisesti soveltuvia käyttötapauksia. Canatun analyysin perusteella Canatun hiilinanoputkien fyysiset ominaisuudet voisivat mahdollistaa vieritestit, jotka ovat potentiaalisesti huomattavasti herkempiä ja tarkempia yli kymmenen kertaa korkeammalla signaali-kohinasuhteella kuin testit, jotka tällä hetkellä perustuvat perinteisiä materiaaleja (kuten kultaa ja hiilitahnaa) hyödyntäviin bioantureihin. Canatun hiilinanoputkilla on mahdollista saada tuloksia 86 bakteerisolusta millilitraa kohden, kun alan standardi on 300 000 bakteerisolua millilitraa kohden. Koska Canatun tuotantolinja on jo perustettu, Canatulla on massatuotantokapasiteetti kymmeniin miljooniin Hiilinanoputkipohjaisiin Bioantureihin vuosittain.

Olettaen, että Canatun Hiilinanoputkipohjaiset Bioanturit täyttävät tekniset ja sääntelyvaatimukset, tavoiteltavien markkinoiden koon rintasyövän, keuhkosyövän ja parasetamolin yliannostuksen testauksessa arvioidaan olevan 400–1 100 miljoonaa euroa vuonna 2030. Rintasyöpätestauksen arvioidaan muodostavan noin 90 prosenttia (400–950 miljoonaa euroa), keuhkosyöpätestauksen noin 10 prosenttia (30–130 miljoonaa euroa) ja parasetamolin yliannostuksen testauksen noin 1 prosentin (5 miljoonaa euroa) tavoiteltavista kokonaismarkkinoista. Diagnostiikkamarkkinoilla merkittävämpänä ajurina on testauksen käyttöönottoaste, eli testatun väestön koko ja testaustaajuus. 

3. Asiakassuhteet johtavien globaalien yritysten kanssa

Canatun asiakkaat ovat tyypillisesti suuria kansainvälisiä yrityksiä, joilla on vahva markkina-asema omalla alallaan.

Potentiaalinen asiakaskenttä Puolijohdeteollisuudessa koostuu sellaisista yhtiöistä kuin Asahi Kasei Corporation, Bruker Corporation, FormFactor, Inc., Intel Corporation, KLA Corporation, Lasertec Corporation, Micron Technology, Inc., Mitsui Chemicals, Inc., Samsung Electronics Co., Ltd., Shin-Etsu Chemical Co., Ltd., SK hynix Inc., Taiwan Semiconductor Manufacturing Company, Limited (TSMC) ja Carl Zeiss AG (havainnollistava lista potentiaalisista asiakkaista, ei kuvaus Canatun nykyisistä asiakkaista). Jotkin näistä yhtiöistä ovat valmistamoita, eli ne valmistavat EUV-puolijohteita, kun toiset ovat EUV pellicle -kalvojen ja maskientarkastuslaitteiden valmistajia. Asiakkaiden keskittyminen on Puolijohdeteollisuudessa yleensä suurta.

Potentiaalinen asiakaskenttä Autoteollisuudessa koostuu vastaavasti sellaisista yhtiöistä kuin AB Volvo, Asahi Glass Co., Ltd., Aston Martin Lagonda Global Holdings plc, Bayerische Motoren Werke AG (BMW), Compagnie de Saint-Gobain S.A., Continental AG, Daimler AG, Denso Corporation, Ferrari N.V., Forvia SE, Hella GmbH & Co. KGaA, Innoviz Technologies Ltd., Jaguar Land Rover Limited, Luminar Technologies, Inc., Mobileye N.V., Rivian Automotive, Inc., Robert Bosch GmbH, Tesla, Inc. ja Volkswagen AG (havainnollistava lista potentiaalisista asiakkaista, ei kuvaus Canatun nykyisistä asiakkaista). Jotkin näistä yhtiöistä ovat alkuperäisiä laitevalmistajia eli OEM:iä, jotka valmistavat autoja tietyille brändeille, kun taas toiset toimivat alalla komponenttien tai osajärjestelmien toimittajina.

Potentiaalinen asiakaskenttä Diagnostiikassa on vasta muodostumassa, koska Yhtiö odottaa ensimmäisten tuotteiden tulevan markkinoille 2025–2026. Canatun markkinoilletulostrategian keskeisenä osana Canatu kuitenkin käy ja laajentaa keskusteluja tiettyjen sekä terveydenhuollon että eläinlääketieteen johtavien yhtiöiden kanssa sopivan yhteistyökumppanin tai -kumppaneiden löytämiseksi. Terveydenhuollossa ja eläinlääketieteessä Canatulla relevantteja johtavia yrityksiä voivat olla esimerkiksi Abbot Laboratories, Roche Holding AG, Siemens Healthcare GmbH, Teledyne Technologies Incorporated, Thermo Fisher Scientific Inc. ja Zoetis Inc (havainnollistava lista potentiaalisista asiakkaista, ei kuvaus Canatun nykyisistä asiakkaista).

Vuosina 2023 ja 2024 Yhtiö on laskuttanut lähes 50:tä asiakasta, joista suurin osa toimii joko Puolijohdeteollisuudessa tai Autoteollisuudessa, kun taas viiden suurimman asiakkaan yhteenlaskettu osuus Canatun liikevaihdosta oli noin 90 prosenttia vuonna 2023. Tuotekehityssyklit ovat pitkiä, ja asiakassuhteidenkin odotetaan siten tyypillisesti olevan pitkäaikaisia. Yhtiö alkoi esimerkiksi kehittää EUV-teknologiatuotteitaan vuonna 2017, ja sen ensimmäiset tuotteet tulivat massatuotantoon vuonna 2021.

Canatu on osoittanut kykenevänsä nykyisissä asiakassuhteissaan korkeaan asiakaspitoon, sillä kaikki asiakkaat, jotka ovat solmineet Canatun kanssa massatuotantosuhteen, ovat tämän tiedotteen päivämääränä yhä Canatun asiakkaita.

Salassapitovelvoitteiden ja liikesalaisuuksien arkaluontoisuuden takia Canatu ei yleensä voi julkistaa asiakkaidensa nimiä.

4. Muista erottuva immateriaalioikeussuojattu teknologia, joka tukee vahvaa kilpailuasemaa

Canatun näkemyksen mukaan edistyneet hiilinanoputket tarjoavat yleisesti ottaen optimaalisen yhdistelmän optisia, sähköisiä, termisiä, mekaanisia ja kemiallisia ominaisuuksia, jotka tarjoavat monilla sovellusaloilla muita materiaaleja paremman yhdistelmän keveyttä, lujuutta ja monipuolisia ominaisuuksia.

Edistyneet hiilinanoputket, joita vaaditaan esimerkiksi tuotteissa, joita Yhtiö tuottaa tai on saattamassa tuotantoon painopistealoilleen Puolijohdeteollisuuteen, Autoteollisuuteen ja Diagnostiikkaan, ovat Canatun näkemyksen mukaan vaikeita valmistaa ja räätälöidä suuressa mittakaavassa, koska sovellukset vaativat erittäin kehittynyttä materiaali- ja prosessitekniikkaa. Canatu katsoo, että nämä vaatimukset muodostavat korkean kynnyksen tulla edistyneiden hiilinanoputkien alalle, jossa Yhtiöllä on kullakin painopistealallaan vain harvoja tai ei lainkaan kilpailijoita. Canatu näkee Mitsui Chemicals, Inc:in ja Lintec Corporationin pääasiallisina hiilinanoputkikilpailijoinaan Puolijohdeteollisuudessa ja CHASM Advanced Materials, Inc:in pääasiallisena kilpailijanaan Autoteollisuudessa. Canatun tiedon mukaan Diagnostiikassa ei ole tunnistettu edistyneitä hiilinanoputkia valmistavia yrityksiä.

Canatun sen painopistealoilla kohtaamaa kilpailua voi kuvata kahtalaiseksi. Ensinnäkin Yhtiön tuotteet kilpailevat muita materiaaleja ja teknologioita kuin hiilinanoputkia vastaan. Toiseksi Canatun tuotteet voivat kilpailla toisten hiilinanoputkiyritysten tuotteiden kanssa.

Kun Canatun tuotteet kilpailevat muiden kuin hiilinanoputkimateriaalien ja -teknologioiden kanssa, kilpailuetu syntyy osittain edistyneiden hiilinanoputkien yleisistä ominaisuuksista ja osittain Canatun hiilinanoputkien nimenomaisista ominaisuuksista. Esimerkiksi EUV pellicle -kalvoissa Canatun hiilinanoputkimembraanit tarjoavat parempaa kestävyyttä ja jopa 7–15 prosenttia paremman EUV-läpäisevyyden[5] (joka on kytköksissä korkeampaan tuottavuuteen) kuin perinteiset komposiittimateriaalit ja LiDAR-lämmittimissä ja Kameralämmittimissä Canatun hiilinanoputket tarjoavat korkeampaa optista suorituskykyä ja johtavuutta kuin saatavilla olevat ratkaisut, jotka perustuvat pääasiassa metallilankateknologiaan. Diagnostiikassa Canatu odottaa, että sen hiilinanoputkimembraanit tarjoavat parempaa herkkyyttä ja tarkkuutta kuin käytössä olevat materiaalit, kuten kulta ja hiilitahna. 

Kun Canatun tuotteet kilpailevat muiden hiilinanoputkivalmistajien hiilinanoputkien kanssa, Yhtiö katsoo sen kilpailuedun perustuvan sen muista erottuvaan hiilinanoputkien valmistusteknologiaan (Hiilinanoputkireaktorit), jossa hyödynnetään yksinoikeudellista Dry DepositionTM -kuivapinnoitusmenetelmää. Toisin kuin Canatu, sen hiilinanoputkialan kilpailijat vaikuttavat perustaneen hiilinanoputkiteknologiansa niin kutsuttuun märkädispergointiteknologiaan. Canatu katsoo, että sen Dry DepositionTM -kuivapinnoitusteknologia tarjoaa olennaisia etuja perinteisempiin märkädispergointiteknologioihin nähden. Nämä edut perustuvat pohjimmiltaan eroihin tuotantomenetelmissä, joista märkädispergointiin kuuluu huomattavasti useampia prosessivaiheita ja esimerkiksi eri liuottimien käyttöä. Canatun näkemyksen mukaan tämä tarkoittaa, että Yhtiön kuivapinnoitusteknologiaa on helpompi muuttaa haluttujen ominaisuuksien tuottamiseksi ja se tuottaa pidempiä ja puhtaampia hiilinanoputkia, jotka ovat vahvempia ja puhtaampia kuin märkädispergoinnilla valmistetut. Esimerkiksi EUV pellicle -kalvoissa Canatu katsoo, että märkädispergoinnilla valmistetun pellicle -kalvon on väistämättä oltava paksumpi, jotta se tarjoaisi saman mekaanisen lujuuden kuin Canatun kuivapinnoitusteknologialla valmistettu pellicle-kalvo. Tämä tarkoittaa Canatun näkemyksen mukaan, että märkädispergointiteknologialla valmistetulla pellicle-kalvolla olisi matalampi EUV-läpäisevyys, mikä taas tarkoittaisi heikompaa tuottavuuspotentiaalia. 

Canatun immateriaaliomaisuuteen kuuluu 188 patenttia ja patenttihakemusta 38 eri patenttiperheessä sekä useita liikesalaisuuksia, jotka liittyvät sekä Yhtiön Dry DepositionTM -kuivapinnoitusmenetelmän tuotanto(reaktori)teknologiaan että erilaisiin sovelluksiin Puolijohdeteollisuudessa, Autoteollisuudessa ja Diagnostiikassa. Vaikka hiilinanoputket ovat yleisesti ottaen laajasti patentoitu teknologian ala, Canatu katsoo sen immateriaalioikeuksien tuovan sen teknologialle tiettyä suojaa. 

5. Todistettu ja tehokas kyvykkyys massatuotantoon

Niin kuin joidenkin muiden huipputeknologian materiaalien kohdalla, yksi este hiilinanoputkien laajemmalle käytölle ja sovellettavuudelle on ollut massatuotantokapasiteetin sekä edistyneiden, tietyillä vaativilla ominaisuuksilla varustettujen hiilinanoputkien suuren mittakaavan tuotantokapasiteetin puute.

Canatu aloitti ensimmäisten hiilinanoputkituotteidensa (kosketusanturit Autoteollisuuden käyttöön) massatuotannon vuonna 2015 ja on sittemmin valmistanut lähes 1 miljoonaa tällaista anturia, eikä niistä yhtään ole palautettu. Puolijohdeteollisuudessa Tarkastustarvikkeiden massatuotanto aloitettiin vuonna 2021 ja ensimmäisistä Hiilinanoputkireaktorien myynneistä sovittiin vuonna 2023, ja ne on määrä toimittaa vuonna 2024.

Canatu katsoo sen todistetun massatuotantokyvykkyyden ja -kapasiteetin muodostavan keskeisen kilpailuedun, koska Yhtiö pystyy sitoutumaan massatuotantokokemuksensa ja tehokkuutensa ansiosta suurten korkealaatuisten hiilinanoputkimäärien tuottamiseen kriittisiä sovelluksia varten. 

6. Liiketoimintamalli, joka mahdollistaa vähän pääomaa sitovan skaalautuvan kasvun korkealla katepotentiaalilla

Canatun liiketoimintamalli hyödyntää Yhtiön tehokasta ja yksinoikeudellista Dry Deposition™ -kuivapinnoitukseen perustuvaa hiilinanoputkiteknologia-alustaa.

Puolijohdeteollisuudessa Canatu tällä hetkellä joko valmistaa ja myy hiilinanoputkimembraaneja EUV-litografiaan (esimerkiksi Tarkastustarvikkeisiin) tai valmistaa ja lisensoi hiilinanoputkireaktoriteknologiaa asiakkaiden sisäisiin hiilinanoputkimembraanien valmistustarpeisiin (esimerkiksi EUV pellicle -kalvoihin). Canatun hiilinanoputkireaktoriteknologian lisensointiin liittyy yleensä kiinteä maksu reaktorin toimituksesta ja sen jälkeen tosituvat lisenssimaksut sekä Canatun pakollisten tuotannon kulutustarvikkeiden myynti.

Autoteollisuudessa Canatu on käynnistämässä LiDAR-lämmittimien ja Kameralämmittimien massatuotantoa ja myyntiä. Canatu kehittää parhaillaan Tuulilasinlämmittimiä yhdessä asiakkaidensa kanssa. Tuulilasinlämmitinteknologian kaupallistaminen (jos siihen ryhdytään) voi tapahtua joko Canatun oman Tuulilasinlämmittimien massatuotannon ja myynnin kautta tai hiilinanoputkireaktoriteknologian valmistamisen ja lisensoinnin kautta, ja sen kohteena on valikoitujen asiakkaiden sisäinen tuulilasinlämmitintuotanto.

Riippumatta siitä, valmistaako Canatu massatuotantona ja myykö se hiilinanoputkipohjaisia tuotteita vai valmistaako ja lisensoiko se hiilinanoputkireaktoriteknologiaa, Yhtiön kuivapinnoitukseen perustuvan hiilinanoputkiteknologia-alustan odotetaan tukevan vähän pääomaa sitovaa skaalautuvaa kasvua ja houkuttelevaa bruttokatepotentiaalia sekä Puolijohde- että Autoteollisuudessa.

7. Teknologinen huippuosaaminen ja kansainvälisiä huippulahjakkuuksia houkutteleva kokenut johto

Canatun menestys perustuu kokeneeseen johtoon sekä erittäin osaaviin työntekijöihin. Canatulla oli kesäkuun 2024 lopussa 127 työntekijää, jotka edustavat 30 eri kansallisuutta ja joista noin 20 prosentilla on tohtorin tutkinto tai ovat sitä parhaillaan suorittamassa. 

Canatun johtoryhmällä on selkeää näyttöä menestymisestä, ja se luotsaa Canatua strategisen näkemyksen ja johtamiskyvyn ohjaamana. Toimitusjohtaja Juha Kokkosella on laajaa osaamista johtavista teknologiayhtiöistä, massatuotannosta ja tuotteiden markkinoille tuomisesta. Johtoryhmän menestyksestä ovat osoituksena hiilinanoputkimembraanien ja ADAS-järjestelmien kalvolämmittimien teknologiset kehitysaskeleet sekä viime vuosien nopea kasvu. Canatun näkemyksen mukaan johdon sitoutuminen kannustavan ja inklusiivisen työpaikkakulttuurin luomiseen takaa, että työntekijät ovat paitsi osaavia myös erittäin tyytyväisiä ja sitoutuneita.

Taloudellisen tuloksen lisäksi osoituksena johdon tehokkuudesta ovat johdon rakentamat pitkäaikaiset suhteet Canatun painopistealojen keskeisiin toimijoihin. Canatu katsoo, että läheiset suhteet avainhenkilöihin pohjustavat uusien ratkaisujen löytämistä yhteistyössä sekä mahdollisten uusien hiilinanoputkituotteiden kehittämistä.

Canatun tavoitteena on jatkossakin houkutella teknologisen, tuotannollisen ja kaupallisen asiantuntemuksen näkökulmasta parhaat kansainväliset hiilinanomateriaaliosaajat, joilla kaikilla on kunnianhimoa rakentaa Canatusta kansainvälisesti johtava hiilinanomateriaalien kehittäjä ja ylläpitää tätä asemaa.

8. Taloudellisina tavoitteina yli 100 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto ja yli 30 prosentin oikaistu liikevoittomarginaali (oikaistuna liikearvon poistoilla Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti) vuonna 2027

Canatun tämänhetkisen liiketoimintasuunnitelman perusteella Yhdistynyt Yhtiö tähtää yli 100 miljoonan euron liikevaihtoon ja yli 30 prosentin oikaistuun liikevoittomarginaaliin (oikaistuna liikearvon poistoilla Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti) vuonna 2027.

Pitkän Aikavälin Taloudelliset Tavoitteet pohjautuvat pitkälti (i) Canatun olemassa oleviin asiakassuhteisiin, (ii) Yhtiön nykyiseen tai parhaillaan kehitteillä olevaan tarjoomaan kolmella painopistealalla ja (iii) Yhtiön arvioon sen bruttokatepotentiaalista näillä painopistealoilla.

Nykyisten Puolijohdeteollisuuden massatuotantovaiheen asiakkaiden (mukaan lukien hiilinanoputkireaktoriasiakkaat) odotetaan tukevan eniten vuodelle 2027 asetetun 100 miljoonan euron liikevaihtotavoitteen saavuttamista. Suhteessa muihin painopistealoihin Puolijohdeteollisuuden odotetaan myös tarjoavan Yhdistyneelle Yhtiölle korkeimman bruttokatepotentiaalin vuodelle 2027. 

Autoteollisuudessa Canatun nykyisten massatuotanto- ja massakehitysasiakkaiden (eli asiakkaat, joiden kanssa Canatu tekee aktiivista yhteistä kehitystyötä, jonka tavoitteena on siirtyä massatuotantoon (tyypillisesti 2–4 vuoden sisällä Autoteollisuuden asiakkaiden tapauksessa)) odotetaan olevan keskeisiä asiakkaita vuonna 2027. LiDAR-lämmittimien ja Kameralämmittimien odotetaan tukevan vuodelle 2027 asetetun 100 miljoonan euron liikevaihtotavoitteen saavuttamista kohtuullisesti, kun taas Tuulilasinlämmittimien osuuden odotetaan olevan hyvin rajallinen. Suhteessa muihin painopistealoihin Autoteollisuuden odotetaan tarjoavan Yhdistyneelle Yhtiölle keskisuuren bruttokatepotentiaalin vuodelle 2027.

Diagnostiikan odotetaan edistävän Pitkän Aikavälin Taloudellisten Tavoitteiden saavuttamista rajallisesti, koska Canatun tarjooma kyseiselle alalle on parhaillaan kehitteillä, ja Yhtiö arvioi, että markkinoille meno voisi tapahtua 1–5 vuoden sisällä sovelluksesta riippuen. Canatu arvioi parhaillaan mahdollisia yhteistyökumppaneita markkinoillemenoon, ja lopulta valittujen tahojen odotetaan olevan Yhdistyneen Yhtiön avainasiakkaita vuonna 2027. Suhteessa muihin painopistealoihin Diagnostiikan odotetaan tarjoavan Yhdistyneelle Yhtiölle korkean bruttokatepotentiaalin vuodelle 2027. Kuitenkin koska kyseinen tarjooma on vielä kehitteillä ja markkinoille meno on vasta käynnissä, tämä odotus perustuu Canatun johdon alustavaan näkemykseen mahdollisista tuotantokustannuksista ja myyntihinnoista.

Canatulla on vahva historia vahvoissa bruttokatteissa. Canatun bruttokate oli 61 prosenttia vuonna 2021, josta se on kasvanut 66 prosenttiin vuonna 2022 ja edelleen 71 prosenttiin vuonna 2023. Brottokatteen positiiviseen kehitykseen ovat vaikuttaneet muun muassa sellaiset tekijät kuin Tarkastustarvikkeiden massatuotannon aloittaminen vuonna 2021, uuden täysin automatisoidun tuotantolinjan käyttöönotto vuonna 2022 ja Puolijohdeteollisuuden jatkunut kasvu vuonna 2023. Seuraavien kilpailutekijöiden odotetaan jatkossa tukevan Yhdistyneen Yhtiön hinnoitteluvaltaa ja bruttokatteita:

  • Liiketoiminta, johon tulolle on korkea kynnys: Canatun näkemyksen mukaan edistyneitä hiilinanoputkia on vaikea tuottaa ja räätälöidä isossa mittakaavassa, ja sovellukset vaativat erittäin kehittynyttä materiaali- ja prosessitekniikkaa.
  • Vähäinen määrä varteenotettavia kilpailijoita kullakin painopistealalla: Canatu katsoo olevansa yksi hyvin harvoista yhtiöistä, joka pystyy tällä hetkellä tuottamaan edistyneitä hiilinanoputkia.
  • Huomattavaa lisäarvopotentiaalia asiakkaiden prosesseihin ja lopputuotteisiin: Canatun räätälöidyt edistyneet hiilinanoputket tarjoavat potentiaalisesti huomattavaa parannuspotentiaalia asiakkaiden prosessin laatuun ja tuottavuuteen tai näiden lopputuotteiden ominaisuuksiin.
  • Immateriaalisuojaus patenttien ja yksinoikeudellisten prosessien kautta: Canatulla on 188 patenttia ja patenttihakemusta 38 eri patenttiperheessä, kun taas tuotantoprosessin tietyt keskeiset osat on suojeltu liikesalaisuuksina.

Canatun liiketoiminnan kulupohjasta saatavien mittakaavaetujen odotetaan tukevan pitkäaikaista tavoitetta, joka on yli 30 prosentin oikaistun liikevoittomarginaalin (oikaistuna liikearvon poistoilla Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti) saavuttaminen vuonna 2027. Liiketoiminnan kokonaiskulujen odotetaan tarjoavan huomattavia mittakaavaetuja, koska niiden odotetaan kasvavan pitkän aikavälin liikevaihtotavoitteen edellyttämää kasvutahtia hitaammin. Vaikka Canatu on investoinut kasvuunsa kasvattamalla henkilöstönsä keskimääräistä kokonaismäärää 52 kokovuosityöllisestä (FTE) 93 kokovuosityölliseen aikavälillä 2021–2023, Canatu odottaa, että Pitkän Aikavälin Taloudellisesten Tavoitteiden saavuttaminen vuonna 2027 voi edellyttää henkilöstön kasvattamista 25–35 kokovuosityöllisellä vuosittain. Canatun liiketoiminnan muut kulut ovat historiallisesti kasvaneet henkilöstön kasvun mukaisesti, ja tämän odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa, kun taas siirtymisestä yksityisestä yhtiöstä julkiseksi listayhtiöksi aiheutuu jonkin verran lisää liiketoiminnan kuluja. Poistot ovat muodostaneet alle 10 prosenttia Canatun liiketoiminnan kokonaiskulupohjasta vuosina 2021–2023, ja olettaen tuloksen kehittyvän Pitkän Aikavälin Taloudellisten Tavoitteiden mukaisesti Canatun johto ei odota poistoissa tapahtuvan huomattavia muutoksia tulevaisuudessa (pois lukien mahdolliset Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaiset liikearvon poistot). Canatun vuosien 2021–2023 poistot koostuivat pääasiassa koneiden ja kaluston, tuotantokoneiden ja laitteiden, rakennusten ja rakennelmien ja muiden aineellisten hyödykkeiden poistoita sekä patenttien ja huoneistojen peruskorjauksesta aiheutuneiden kulujen poistoista. Toisin kuin monet vastaavat yhtiöt, Canatu ei ole aktivoinut tuotekehitykseen liittyviä henkilöstökulujaan vuosina 2021–2023

Canatun kokonaisinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat 2,1 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja 4,7 miljoonaa euroa vuonna 2023. Tilikaudella 2024 Canatun johto odottaa kokonaisinvestointien käyttöomaisuuteen olevan 5–6 miljoonaa euroa. Canatun johto odottaa, että Canatun nykyisten investointien taso on riittävä Pitkän Aikavälin Taloudellisten Tavoitteiden saavuttamiseen. Odotusten mukaan tätä tukevat Canatun tehokas ja yksinoikeudellinen Dry Deposition™ -kuivapinnoitukseen perustuva hiilinanoputkiteknologia-alusta ja Yhtiön Suomessa sijaitseva tehdas, joka on rakennettu tukemaan mahdollista laajenemista useilla tuotantolinjoilla, mikä tarjoaa potentiaalin tuotannon skaalaukseen suhteellisen matalilla investointitarpeilla.

Yhdistymisen hyödyt Canatulle

Canatu katsoo, että sen kannalta Yhdistymisen keskeisimmät hyödyt ovat seuraavat:

  1. Kasvanut uskottavuus kaikissa sidosryhmissä

Vahvempi tase ja asema julkisesti listattuna yhtiönä tukisi Canatun uskottavuutta kaikkien sidosryhmien keskuudessa, minkä odotetaan vaikuttavan myönteisesti Yhdistyneen Yhtiön liiketoimintaan ja toimintaan. 

2. Paremmat mahdollisuudet houkutella osaajia ja pitää heidät palveluksessa

Canatu odottaa, että sen mahdollisuudet houkutella osaajia ja pitää heidät palveluksessaan paranisi entisestään julkisesti listattuna yhtiönä. Julkisesti listattuna yhtiönä voi myös tarjota kannustimia, jotka ovat läpinäkyvämpiä ja joilla on kaiken kaikkiaan parempi likviditeetti. Lisäksi Canatu pyrkii ottamaan käyttöön uuden pitkän aikavälin kannustinohjelman, joka on luonteeltaan ja mittakaavaltaan kansainvälisten pääomasijoitusohjelmien kaltainen.

3. Lisäpääomaa strategisiin investointeihin

Canatu on hyvässä asemassa tutkiakseen ja hyödyntääkseen uusia markkinamahdollisuuksia, mikä voi entisestään edistää laajenemista ja kannattavuutta. Canatun strategisilla investoinneilla tietyille aloille on Canatun näkemyksen mukaan potentiaalia synnyttää huomattavaa tuottoa sijoitetulle pääomalle.

4. Parempi tunnettuus

Julkiset yhtiöt ovat läpinäkyvämpiä, koska niiden on julkistettava tietoa, kuten tilinpäätöstietoja. Yhtiö- ja lehdistötiedotteiden ja talousmedioiden uutisoinnin kautta Canatu saisi lisää tunnettuutta ja potentiaalisten asiakkaiden ja uusien strategisten kumppaneiden huomion.Yhteistyö

5. Lifeline SPAC I:n kanssa

Canatu hyötyisi Lifeline SPAC I:n kokemuksesta teknologia-alan kasvuyritysten rahoittamisesta ja kehittämisestä sekä sen laajasta verkostosta ja kansainvälisten menestystarinoiden rakentamisesta olevasta näytetystä kokemuksesta.

Avainluvut

Seuraavassa taulukossa esitetään Canatun valikoituja tunnuslukuja 31.12.2023, 31.12.2022 ja 31.12.2021 päättyneiltä tilikausilta. Esitetyt tiedot perustuvat Canatun Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti laadittuihin historiallisiin taloudellisiin tietoihin. Täytäntöönpanon jälkeen Yhdistynyt Yhtiö laatii konsernitilinpäätöksensä Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti. Koska Lifeline SPAC I on SPAC-yhtiö, jolla ei ole operatiivista ja relevanttia taloudellista historiaa, sen historiallisia taloudellisia tietoja ei ole esitetty tässä. Lisätietoja Canatun historiallisten taloudellisten tietojen lähteistä ja taloudellisten tunnuslukujen määritelmistä on annettu tämän tiedotteen Liitteissä 1 ja 2.

1.1.–31.12.

Tuhatta euroa

2023

2022

2021

(tilintarkastamaton, ellei toisin ilmoiteta)

Liikevaihto(1.............................. 

13 591

8 382

5 455

Bruttokate(2............................... 

9 632

5 503

3 330

Bruttokate %(2........................... 

71 %

66 %

61 %

Käyttökate................................ 

278(3

-1 782

-2 911

Käyttökate %............................. 

2 %(3

-21 %

-53 %

Liikevoitto (-tappio), EBIT(1........... 

-640(3

-2 440

-3 660

Liikevoitto (-tappio), EBIT %......... 

-5 %(3

-29 %

-67 %

Tilikauden voitto (-tappio)(1........... 

-1 318(3

-2 974

-3 930

Omavaraisuusaste-%.................. 

28 %(3

30 %

12 %

__________

1) Tilintarkastettu.

2) Lifeline SPAC I:n due diligence -työn perusteella tietyt henkilöstökulut on luokiteltu uudelleen liiketoiminnan kuluista myytyjen tuotteiden kustannuksiin.

3) Sisältää Business Finlandin lainasta noin 1,7 miljoonan euron muuntamisen avustukseksi, joka on kirjattu liiketoiminnan muiksi tuotoiksi.

Canatun alustavat näkymät vuodelle 2024

Canatun vuoden 2024 liikevaihdon ennustetaan olevan 20–25 miljoonaa euroa Lifeline SPAC I:n tytäryhtiönä.

Vuoden 2024 liikevaihtonäkymä perustuu (i) Canatun kuukausittaisiin johdon raportteihin, joiden perusteella Yhtiö arvioi, että sen liikevaihto vuoden 2024 ensimmäisellä vuosipuoliskolla on 10,5–11,5 miljoonaa euroa, ja (ii) Yhtiön tämänhetkiseen tilauskantaan. 

Canatu odottaa Puolijohdeteollisuuden myötävaikuttavan ohjeistuksena annettuun liikevaihtoon hyvin paljon, Autoteollisuuden rajallisesti ja Diagnostiikan epäolennaisesti. Vuoden 2024 investointien odotetaan olevan 5–6 miljoonaa euroa, pois lukien mahdolliset vaikutukset Canatun mahdollisesta muutoksesta tuotekehitykseen liittyvien henkilöstökulujen aktivointia koskevassa käytännössä.

Yllä annetut lausumat sisältävät tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole takeita Canatun taloudellisesta tuloksesta tulevaisuudessa. Canatun todellinen tulos ja taloudellinen asema voivat poiketa olennaisesti näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetystä monista tekijöistä johtuen.

Yhdistyneen Yhtiön Pitkän Aikavälin Taloudelliset Tavoitteet

Yhdistynyt Yhtiö pyrkii saavuttamaan yli 100 miljoonan euron vuotuisen liikevaihdon ja yli 30 prosentin liikevoittomarginaalin (oikaistuna liikearvon poistolla Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti) vuonna 2027. 

Yhdistynyt Yhtiö odottaa Puolijohdeteollisuuden myötävaikuttavan ohjeistuksena annettuun liikevaihtoon paljon, Autoteollisuuden keskisuuresti ja Diagnostiikan rajallisesti. 

Pitkän Aikavälin Taloudellisissa Tavoitteissa oletetaan, että (i) hiilinanoputkista koostuva pellicle-kalvot otetaan käyttöön vain 500 watin ja yli 500 watin EUV-litografiaskannereissa ja (ii) hiilinanoputkipohjaisia tarkastustarvikkeita käytetään vain kuvioidussa maskintarkastuksessa. Mikäli hiilinanoputkista koostuvat pellicle-kalvot otetaan käyttöön myös pienempitehoisissa EUV-litografiaskannereissa ja/tai hiilinanoputkipohjaisia tarkastustarvikkeita otetaan käyttöön myös muissa maskinvalmistusprosessin vaiheissa kuin kuvioidussa maskintarkastuksessa, tämä voisi mahdollisesti tarjota huomattavaa orgaanista kasvua Yhdistyneen Yhtiön Pitkän Aikavälin Taloudellisiin Tavoitteisiin. 

Canatu odottaa, että Canatun nykyisten investointien taso on riittävä vuodelle 2027 asetetun yli 100 miljoonan euron vuotuista liikevaihtoa koskevan Pitkän Aikavälin Taloudellisen Tavoitteen saavuttamiseen ja että Pitkän Aikavälin Taloudellisten Tavoitteiden saavuttaminen vuonna 2027 voi edellyttää henkilöstömäärän kasvattamista 25–35 kokovuosityöllisellä vuosittain.

Yllä annetut lausumat sisältävät tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole takeita Yhdistyneen Yhtiön taloudellisesta tuloksesta tulevaisuudessa. Yhdistyneen Yhtiön todellinen tulos ja taloudellinen asema voivat poiketa olennaisesti näissä tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetystä monista tekijöistä johtuen.

Yhdistymisen yleiskuvaus ja ehdot

Päätöksentekoprosessi Lifeline SPAC I:ssä

Nasdaq Helsingin SPAC-yhtiöitä koskevien sääntöjen mukaisesti Lifeline SPAC I:n hallituksen jäsenet ovat yksimielisesti päättäneet suositella Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajille Yhdistymisen hyväksymistä ja sen puolesta äänestämistä ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Kaikki Lifeline SPAC I:n hallituksen jäsenet ovat osallistuneet päätöksentekoon. 

Yhdistymistä koskevan arviointinsa tueksi Lifeline SPAC I:n hallituksen riippumattomat jäsenet ovat saaneet HLP Corporate Finance Oy:ltä 4.7.2024 päivätyn lausunnon koskien kauppahinnan kohtuullisuutta Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajien kannalta (”Fairness Opinion -lausunto”). Fairness Opinion -lausunnon mukaan, ehdollisena siinä esitetyille oletuksille ja varaumille, kauppahinta on Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajien kannalta taloudellisessa mielessä kohtuullinen. Fairness Opinion -lausunto on kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä 3.

Vastikeosakkeet

Yhdistymisessä maksettava kiinteä kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan 21 791 821 Lifeline SPAC I:n uutena C-sarjan osakkeena suunnatussa osakeannissa ja 1 676 752 uutena optio-oikeutena Optio-Ohjelmasta 2024-I (kuten määritelty jäljempänä), mikä tarkoittaisi, että Canatun osakekannan arvo on arviolta 234,7 miljoonaa euroa ja yritysarvo arviolta 230 miljoonaa euroa. Myöhemmin julkaistavassa ylimääräisen yhtiökokouksen kutsussa Lifeline SPAC I:n hallitus tulee ehdottamaan Yhdistymisen hyväksymisen lisäksi Lifeline SPAC I:n yhtiöjärjestyksen muuttamista muun muassa siten, että luodaan uusi osakesarja eli C-sarjan osakkeet A-sarjan ja B-sarjan osakkeiden lisäksi. Osakevaihtosopimuksen mukaan Myyjille suunnataan yhteensä 21 791 821 uutta Lifeline SPAC I:n C-sarjan osaketta vastikkeeksi heidän Canatussa omistamistaan osakkeista. Uusi yhtiöjärjestys sisältää muuntolausekkeen, jonka mukaan C-sarjan osakkeet muunnetaan automaattisesti suhteessa 1:1 Lifeline SPAC I:n A-sarjan osakkeiksi 60 päivän kuluttua Täytäntöönpanosta. Vastikeosakkeet eivät näin ollen oikeuta Lifeline SPAC I:n 4.10.2021 päivätyssä listautumisesitteessä kuvattuihin sijoittajawarrantteihin.

Yhdistymisen yhteydessä Canatun nykyiset optio-ohjelmat mitätöidään, ja Lifeline SPAC I perustaa uuden optio-ohjelman, josta Canatun optio-oikeuksien haltijat saavat yhteensä 1 676 752 uutta täysin vestautunutta Yhdistyneen Yhtiön optio-oikeutta, jotka tuottavat optionhaltioille olennaisilta osin samat taloudelliset edut kuin niiden Canatussa omistamat optio-oikeudet, ja antavat niiden haltialle oikeuden merkitä yhden uuden A-sarjan osakkeen Yhdistyneessä Yhtiössä yhtä uutta optio-oikeutta kohden (”Optio-Ohjelma 2024-I”).

Täytäntöönpanon ja Vastikeosakkeiden muuntamisen seurauksena Canatun nykyiset osakkeenomistajat (mukaan lukien Toissijaisen Erän Sijoittajat) omistavat yhteensä 69 prosenttia Yhdistyneen Yhtiön A-sarjan osakkeista ja Lifeline SPAC I:n nykyiset osakkeenomistajat yhteensä 31 prosenttia Yhdistyneen Yhtiön A-sarjan osakkeista. Prosentit on esitetty ilman mahdollisista Lifeline SPAC I:n sijoittajawarranteilla tehtävistä osakemerkinnöistä aiheutuvaa laimennusvaikutusta ja olettaen, että Lifeline SPAC I:n nykyiset osakkeenomistajat eivät vaadi A-sarjan osakkeidensa lunastusta Yhdistymisen yhteydessä.

Myyjät ovat sitoutuneet osakevaihtosopimuksessa tietyin poikkeuksin tavanomaisiin luovutusrajoituksiin (poikkeuksena Toissijaisen Erän Sijoittajat, jotka ovat sitoutuneet tällaisiin luovutusrajoituksiin vain 50 prosentin osalta niistä Vastikeosakkeista, joita kyseiset sijoittajat saavat Myyjinä Yhdistymisessä), jotka koskevat Vastikeosakkeita ja optio-oikeuksia Optio-Ohjelmasta 2024-I ja jotka ovat johtoryhmän jäsenien ja avaintyöntekijöiden osalta voimassa 30 kuukautta ja muiden Myyjien osalta 180 päivää Täytäntöönpanosta. Poikkeuksia luovutusrajoituksiin ovat (i) kolmannen osapuolen vilpittömässä mielessä tekemän ostotarjouksen, vaihtotarjouksen, sulautumisen tai vastaavan järjestelyn, jonka ehdot koskevat kaikkia Yhdistyneen Yhtiön osakkeenomistajia, hyväksyminen; (ii) Yhdistyneen Yhtiön osakkeiden tai minkä tahansa Yhdistyneen Yhtiön osakkeiksi muunnettavissa olevien, osakkeiden merkintään oikeuttavien tai osakkeiksi vaihdettavien arvopapereiden myynti tai muu luovutus pro rata -suhteessa tehtävää lunastusta tai osakkeiden takaisinostoa koskevan, Yhdistyneen Yhtiön kaikille Yhdistyneen Yhtiön osakkeenomistajille samoilla ehdoilla tekemän tarjouksen mukaisesti; ja (iii) Yhdistyneen Yhtiön osakkeiden tai minkä tahansa Yhdistyneen Yhtiön osakkeiksi muunnettavissa olevien, osakkeiden merkintään oikeuttavien tai osakkeiksi vaihdettavien arvopapereiden siirto silloin, kun laki, jokin toimivaltainen viranomainen tai toimivaltaisen tuomioistuimen päätös edellyttää luovuttamista.

Lifeline SPAC I ja Myyjät ovat myös sopineet lisäkauppahinnasta Yhdistymisen yhteydessä. Jos Yhdistyneen Yhtiön kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta on yli 14,00 euroa kymmenenä kaupankäyntipäivänä (joiden selvyyden vuoksi ei tarvitse olla peräkkäisiä) minä tahansa 30 kaupankäyntipäivän jaksona ennen 31.12.2027, Myyjille tarjotaan merkittäväksi 1 857 093 A-sarjan osaketta Yhdistyneessä Yhtiössä maksutta. Jos Yhdistyneen Yhtiön kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta on yli 18,00 euroa kymmenenä kaupankäyntipäivänä (joiden selvyyden vuoksi ei tarvitse olla peräkkäisiä) minä tahansa 30 kaupankäyntipäivän jaksona ennen 31.12.2028, Myyjille tarjotaan merkittäväksi 1 857 093 A-sarjan osaketta Yhdistyneessä Yhtiössä maksutta. Jos Yhdistyneen Yhtiön kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta on yli 22,00 euroa kymmenenä kaupankäyntipäivänä (joiden selvyyden vuoksi ei tarvitse olla peräkkäisiä) minä tahansa 30 kaupankäyntipäivän jaksona ennen 31.12.2028, Myyjille tarjotaan merkittäväksi 2 785 645 A-sarjan osaketta Yhdistyneessä Yhtiössä maksutta. Lisäkauppahinta voi siten olla enimmillään 6 499 831 A-sarjan osaketta Yhdistyneessä Yhtiössä.

Lisäksi Yhdistymisen yhteydessä Lifeline SPAC I perustaa uuden optio-ohjelman (”Optio-Ohjelma 2024-II”), josta Canatun optionhaltiat saavat yhteensä 500 074 uutta Yhdistyneen Yhtiön optio-oikeutta. 142 874 optio-oikeutta vestautuu, jos Yhdistyneen Yhtiön kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta on yli 14,00 euroa kymmenenä kaupankäyntipäivänä (joiden selvyyden vuoksi ei tarvitse olla peräkkäisiä) minä tahansa 30 kaupankäyntipäivän jaksona ennen 31.12.2027. 142 874 optio-oikeutta vestautuu, jos Yhdistyneen Yhtiön kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta on yli 18,00 euroa kymmenenä kaupankäyntipäivänä (joiden selvyyden vuoksi ei tarvitse olla peräkkäisiä) minä tahansa 30 kaupankäyntipäivän jaksona ennen 31.12.2028. 214 326 optio-oikeutta vestautuu, jos Yhdistyneen Yhtiön kaupankäyntimäärillä painotettu keskihinta on yli 22,00 euroa kymmenenä kaupankäyntipäivänä (joiden selvyyden vuoksi ei tarvitse olla peräkkäisiä) minä tahansa 30 kaupankäyntipäivän jaksona ennen 31.12.2028. Jokainen vestautunut optio-oikeus Optio-Ohjelmasta 2024-II oikeuttaa optio-oikeuden haltian merkitsemään yhden uuden A-sarjan osakkeen Yhdistyneessä Yhtiössä. 6 499 831 A-sarjan osakkeen lisäkauppahinta ja 500 074 optio-oikeutta Optio-Ohjelmasta 2024-II edustavat yhdessä enintään 6 999 905 uutta A-sarjan osaketta Yhdistyneessä Yhtiössä.

A-sarjan osakkeiden lunastaminen

Lifeline SPAC I:n yhtiöjärjestyksen mukaisesti A-sarjan osakkeiden omistajilla, jotka äänestävät yhtiökokouksessa Yhdistymistä vastaan, on oikeus vaatia osakkeidensa lunastamista. Osakkeenomistajan on esitettävä lunastamista koskeva pyyntö Lifeline SPAC I:n hallitukselle kymmenen pankkipäivän kuluessa Yhdistymisen hyväksyvästä yhtiökokouksesta kirjallisesti Lifeline SPAC I:n määräämällä tavalla ja tarjoamalla lomakkeella. 

Lifeline SPAC I julkistaa tarkemmat ohjeet A-sarjan osakkeiden lunastamisen pyytämisestä Yhdistymisestä päättävän ylimääräisen yhtiökokouksen kokouskutsun julkistamisen yhteydessä.

Sijoittajawarrantit

Lifeline SPAC I:n 4.10.2021 päivätyssä Listautumisesitteessä kuvatun mukaisesti Lifeline SPAC I:n hallitus on 30.9.2021 päättänyt antaa yhteensä enintään 3 333 333 sijoittajawarranttia merkittäväksi Lifeline SPAC I:n A-sarjan osakkeenomistajille Täytäntöönpanon yhteydessä. Sijoittajawarrantit annetaan niille osakkeenomistajille, jotka eivät ole äänestäneet yhtiökokouksessa Yhdistymistä vastaan ja vaatineet omistamiensa A-sarjan osakkeiden lunastamista ja jotka ovat Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajia sijoittajawarranttien täsmäytyspäivänä 23.9.2024. Jokaista kolmea osakkeenomistajan omistamaa A-sarjan osaketta kohden annetaan yksi sijoittajawarrantti, joka oikeuttaa merkitsemään yhden uuden A-sarjan osakkeen 11,50 euron osakekohtaiseen merkintähintaan.

Sijoittajawarranttien merkintäaika alkaa 30 päivää sen jälkeen, kun Yhdistyneen Yhtiön osakkeet on otettu kaupankäynnin kohteeksi First North Growth Marketissa, ja jatkuu viisi vuotta merkintäajan alusta. Sijoittajawarrantit on tarkoitus liittää Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään arvo-osuusjärjestelmään ja hakea Nasdaq Helsingin ylläpitämälle monenkeskiselle kauppapaikalle merkintäajan alusta alkaen.

Toissijainen myynti

Yhdistymisen yhteydessä tietyt Myyjät ovat päättäneet myydä osan omistamistaan Canatun osakkeista tietyille sijoittajille (”Toissijaisen Erän Sijoittajat”) käteisvastiketta vastaan välittömästi ennen Täytäntöönpanoa. Osakkeet vastaavat noin 49,7 miljoonaa euroa Canatun kiinteän 230 miljoonan euron yritysarvon perusteella (”Toissijainen Erä”). Toissijaisen Erän transaktiot on allekirjoitettu tai niihin on muuten sitouduttu tämän tiedotteen päivämääränä, ja ne pannaan täytäntöön ennen Täytäntöönpanoa. Toissijaisen Erän Sijoittajista tulee Myyjiä, ja ne ovat oikeutettuja osakevaihtosopimuksen mukaisesti vastikkeeseen, mukaan lukien Vastikeosakkeet ja lisäkauppahinta.

Toissijaisen Erän Sijoittajina on johtavia suomalaisia institutionaalisia ja teknologiasijoittajia, kuten Danske Capital, First Fellow Oy, Hannu Turunen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Kirva Holding Oy, Mandatum Asset Management Oy, Tech Consulting Group TCG Oy ja Veikko Laine Oy. Myyvien Canatun osakkeenomistajien joukossa on sekä teollisia ja institutionaalisia sijoittajia että yksityishenkilöitä, joista monet ovat olleet Yhtiön sijoittajina yli 10 vuotta. Jotkin Canatun suurimmista osakkeenomistajista ovat päättäneet olla osallistumatta Toissijaiseen Erään ollenkaan ja päättäneet vaihtaa kaikki Canatun osakkeensa Vastikeosakkeisiin. Kaikki Canatun osakkeenomistajat ja työntekijät, jotka tällä hetkellä omistavat Canatun osakkeita tai optio-oikeuksia, osallistuvat Yhdistymiseen ainakin osittain ja vastaanottavat Vastikeosakkeita tai osallistuvat Optio-Ohjelmaan 2024-I tai Optio-Ohjelmaan 2024-II. Canatun johdon ja tiettyjen avaintyöntekijöiden mahdollisuutta myydä on rajoitettu 30 prosenttiin omistamistaan osakkeista tai optio-oikeuksista Yhdistymisen allekirjoitushetkellä.

Alustava aikataulu

Alla esitetty aikataulu on alustava, ja se voi muuttua.

  • 2.8.2024: Lifeline SPAC I julkaisee yhtiöesitteen, joka sisältää yksityiskohtaiset tiedot Yhdistymisestä
  • 2.8.2024: Lifeline SPAC I kutsuu koolle ylimääräisen yhtiökokouksen
  • Elokuu 2024: Pääomamarkkinapäivä
  • 23.8.2024: Lifeline SPAC I:n ylimääräinen yhtiökokous
  • 23.8.–5.9.2024: Ajanjakso, jonka aikana A-sarjan osakkeiden yhtiöjärjestyksen mukaista lunastusta on vaadittava
  • 16.9.2024: Yhdistymisen Täytäntöönpano[6] 
  • 17.9.2024: Listautuminen First North Growth Market -markkinapaikalla
  • 23.9.2024: Sijoittajawarranttien täsmäytyspäivä

Listautuminen

SPAC-yhtiöitä koskevien Nasdaq Helsingin sääntöjen mukaisesti Lifeline SPAC I aloittaa listautumisprosessin Nasdaq Helsingissä Yhdistyneen Yhtiön listaamiseksi First North Growth Market -markkinapaikalle. Kaupankäynnin Lifeline SPAC I:n olemassa olevilla A-sarjan osakkeilla odotetaan alkavan First North Growth Marketissa arviolta ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä Täytäntöönpanon jälkeen tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Kaupankäynnin Vastikeosakkeilla odotetaan alkavan First North Growth Market -markkinapaikalla arviolta 65 päivää Täytäntöönpanon jälkeen tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

Yhdistyneen Yhtiön johto ja hallinnointi

Yhdistyneen Yhtiön nimeksi tulee Canatu Oyj ja englanniksi Canatu Plc, ja sen pääkonttori tulee sijaitsemaan Vantaalla.

Yhdistyneen Yhtiön toimitusjohtaja tulee olemaan Canatun nykyinen toimitusjohtaja Juha Kokkonen ja talousjohtaja Canatun nykyinen talousjohtaja Timo Suominen. Canatun koko johtoryhmän odotetaan jatkavan Yhdistyneessä Yhtiössä Täytäntöönpanon jälkeen. 

Lifeline SPAC I aikoo ehdottaa ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamista. Lifeline SPAC I:n ja myöhemmin Yhdistyneen Yhtiön aikomuksena on, että ylimääräisessä yhtiökokouksessa valitut hallituksen jäsenet valittaisiin jatkossakin Yhdistyneen Yhtiön hallituksen jäseniksi ainakin vuoden 2027 varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, jotta he voisivat valvoa Yhdistyneen Yhtiön strategian toteuttamista. Lifeline SPAC I:n aikomuksena on lisäksi, että osakkeenomistajien nimitystoimikunta tutkisi mahdollisuuksia kasvattaa hallituksen diversiteettiä ennen vuoden 2025 varsinaista yhtiökokousta. 

Lifeline SPAC I:n yhtiöjärjestyksen mukaan Lifeline SPAC I:n sponsoreilla Timo Ahopellolla, Kai Bäckmanilla, Petteri Koposella ja Juha Lindforsilla (”Sponsorit”) sekä Lifeline SPAC I:n toimitusjohtajalla Tuomo Vähäpassilla on oikeus valita kaksi sponsoreiden edustajaa Lifeline SPAC I:n hallitukseen (tällainen jäsen ”Sponsoreiden Edustaja”). Lifeline SPAC I:n 23.8.2023 pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa Sponsorit ja Tuomo Vähäpassi aikovat nimittää Timo Ahopellon ja Tuomo Vähäpassin Sponsoreiden Edustajiksi Yhdistyneen Yhtiön hallitukseen.

  • Timo Ahopelto on toiminut Lifeline SPAC I:n hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Lisäksi Ahopelto on toiminut Lifeline Venturesin perustajaosakkaana vuodesta 2009 lähtien. Ahopelto on toiminut useilla aloilla aina biotekniikasta mobiilisovelluksiin ja digitaalisesta mediasta teolliseen prosessitekniikkaan. Ahopelto on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri.
  • Tuomo Vähäpassi on toiminut Lifeline SPAC I:n toimitusjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Vähäpassi on myös yksi Lifeline SPAC I:n perustajaosakkaista. Vähäpassi on toiminut G.W. Sohlberg Corporationin hallituksen puheenjohtajana tai jäsenenä vuodesta 2005 lähtien ja Kamux Oyj:n hallituksen jäsenenä vuosina 2020–2023. Vähäpassi on toiminut Hannes Snellman Asianajotoimiston osakkaana vuosina 2001–2007 (M&A-praktiikan yhtenä vetäjänä vuosina 2003–2007) ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttorin investointipankkiliiketoimintayksikön toimitusjohtajana/johtajana vuosina 2008–2020. Vähäpassi on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri.

Lifeline SPAC I:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous valitsee muut hallituksen jäsenet. Lifeline SPAC I:n hallitus aikoo ehdottaa Lifeline SPAC I:n 23.8.2024 pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle seuraavien henkilöiden valitsemista Yhdistyneen Yhtiön hallitukseen:

  • Ari Ahola on toiminut Canatun hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana vuodesta 2021 lähtien. Ennen sitä Ahola on toiminut Canatun hallituksen jäsenenä vuosina 2013–2019 ja hallituksen puheenjohtajana vuosina 2008–2013. Ahola on toiminut eFruit International Inc:n perustajana ja toimitusjohtajana vuodesta 1999 lähtien sekä Infosto Oy:n perustajana ja toimitusjohtajana vuodesta 1994 lähtien ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2023 lähtien. Aikaisemmin Ahola on toiminut BioZone Scientific International, Inc:n hallituksen puheenjohtajana. Ahola on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (MBA).
  • Thomas P. Lantzsch on toiminut Canatun hallituksen jäsenenä vuodesta 2023 lähtien. Aikaisemmin Lantzsch on toiminut HERE North America LLC:n hallituksen neuvoa-antavana jäsenenä vuosina 2017–2023. Lantzsch on toiminut myös Intel Corporationin IoT-ryhmän johtajana vuosina 2017–2023 ja Arm Holdings plc:n strategiajohtajana vuosina 2009–2016. Lantzsch on suorittanut kauppatieteiden maisterin ja sähkötekniikan kandidaatin tutkinnot.
  • Scott Sears toimii parhaillaan Chief Physician Executivena Honest Medical Groupissa, joka tekee yhteistyötä terveydenhuoltojärjestelmien ja lääkärijärjestöjen kanssa useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa taatakseen asiakkaille laadukkaan, potilaskeskeisen ja talousvastuullisen terveydenhuollon. Aiemmin Sears on toiminut InHealth MD Alliancessa ylilääkärinä, Sound Physiciansin kliinisenä johtajana, St. Vincent Physician Networkin ylilääkärinä ja SCL Healthin alueellisen perusterveydenhuollon lääketieteellisenä johtajana. Sears on toiminut myös Stillwater Hospicen johtavana lääkärinä sen aloittaessa, Washingtonin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kliinikkojäsenenä ja valintakomitean jäsenenä sekä Keski-Floridassa sijaitsevan Senior Resource Alliancen hallituksen varapuheenjohtajana. Searsilla on tutkinto sekä lääketieteestä että kauppatieteistä, ja hän on sekä American College of Physicians -lääkärijärjestön että Society of Hospital Medicine -järjestön jäsen, sertifioitu johdon valmentaja ja sertifioitu ylilääkäri (Certified Physician Executive).
  • Anthony Cannestra on toiminut Canatun hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 lähtien. Cannestra on toiminut quadric.io, Inc:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2019 lähtien, Metaware Corporationin hallituksen jäsenenä vuodesta 2018 lähtien ja Dellfer, Inc:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 lähtien. Cannestra on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri (MBA).
  • Kai Seikku on toiminut Okmetic Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2010 ja hallituksen jäsenenä vuodesta 2016 sekä National Silicon Industry Groupin Co Ltd:n (Shanghai, Kiina) varatoimitusjohtajana vuodesta 2016. Seikku on aiemmin toiminut HKFoods Oyj:n (entinen HKScan Oyj ja HK Ruokatalo Group Oyj) toimitusjohtajana vuosina 2005–2009 ja Hasan & Partners Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1999–2005. Hän on ollut myös Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n hallituksen jäsen vuodesta 2024 ja NoHo Partners Oyj:n hallituksen jäsen vuodesta 2022. Seikku on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.

Omistusrakenne

Perustuen viimeisimpään saatavilla olevaan tietoon ja olettaen, että Lifeline SPAC I:n kaikki nykyiset osakkeenomistajat ovat osakkeenomistajia myös Täytäntöönpanon ajankohtana, osakkeenomistajat, jotka omistaisivat vähintään 5 prosenttia Yhdistyneen Yhtiön osakkeista ja äänistä, olisivat seuraavat:

Osakkeenomistaja

A-sarjan osakkeet

B-sarjan osakkeet

C-sarjan osakkeet

Osakkeet yhteensä

% kaikista osakkeista

% kaikista äänistä

eFruit International Inc................ 

-

-

3 484 077

3 484 077

10,2

10,2

DENSO Corporation................... 

-

-

3 264 417

3 264 417

9,5

9,5

Mymetics Holding (Cyprus) Ltd..... 

-

-

2 526 275

2 526 275

7,4

7,4

Inventure Fund Ky...................... 

-

-

2 341 698

2 341 698

6,8

6,8

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma    

900 000

-

1 422 243

2 322 243

6,8

6,8

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen    

-

-

1 731 398

1 731 398

5,0

5,0

Muut osakkeenomistajat.............. 

9 100 000

2 500 000

7 021 713

18 621 713

54,3

54,3

Yhteensä.................................. 

10 000 000

2 500 000

21 791 821

34 291 821

100,0

100,0

Yllä esitetty laskelma perustuu Canatun ja Lifeline SPAC I:n tosiasialliseen tietoon ja on vain suuntaa-antava. Laskelma ei kuvasta todellista tilannetta Täytäntöönpanon hetkellä tai sen jälkeen.

Osakevaihtosopimus

Lifeline SPAC I ja Myyjät ovat tänään allekirjoittaneet osakevaihtosopimuksen, jolla Lifeline SPAC I hankkii kaikki Canatun osakkeet uusien C-sarjan osakkeiden, jotka muuntuvat automaattisesti Yhdistyneen Yhtiön A-sarjan osakkeiksi, suunnatussa osakeannissa.

Osakevaihtosopimus sisältää tiettyjä tavanomaisia sitoumuksia, kuten sen, että Canatu harjoittaa liiketoimintaansa normaalisti ennen Täytäntöönpanoa ja että kukin osapuoli tekee toisen osapuolen kanssa yhteistyötä Täytäntöönpanon vaatimissa toimenpiteissä.

Lisäksi Myyjät ovat antaneet Lifeline SPAC I:lle tiettyjä tavanomaisia vakuutuksia liittyen muun muassa Canatun ja sen tytäryhtiön asianmukaiseen perustamiseen, Canatun osakkeiden tilaan, tilinpäätösten laatimiseen, yhtiöasiakirjoihin, sovellettavien lakien, lupien, avustusten ehtojen ja sopimusten noudattamiseen, immateriaalioikeuksien omistukseen, veroihin, tietosuojaan, vakuutusturvaan, kiinteistö- ja muuhun omaisuuteen, työntekijöihin, oikeudenkäyntimenettelyihin ja vaatimuksiin, sanktioihin ja toiselle osapuolelle ilmaistuun tietoon. Tietyt Myyjät ovat lisäksi antaneet Lifeline SPAC I:lle tiettyjä kilpailu- ja rekrytointikieltositoumuksia. Lifeline SPAC I on antanut Myyjille tiettyjä tavanomaisia vakuutuksia koskien muun muassa Lifeline SPAC I:n asianmukaista perustamista, Lifeline SPAC I:n osakkeiden statusta, Vastikeosakkeiden liikkeeseenlaskua ja Lifeline SPAC I:n asianmukaista tiedonantoa.

Lifeline SPAC I ja Myyjät vastaavat molemmat omista maksuistaan, kuluista ja kustannuksistaan, jotka aiheutuvat Yhdistymisen yhteydessä.[7]

Lifeline SPAC I taikka Myyjät yhdessä voivat irtisanoa osakevaihtosopimuksen, mikäli Täytäntöönpano ei ole tapahtunut 15.10.2024 mennessä, edellyttäen kuitenkin, että Täytäntöönpanon tapahtumatta jääminen ei ole johtunut siitä, että kyseinen irtisanova osapuoli on rikkonut osakevaihtosopimusta.

Yhdistyneen Yhtiön uusi pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä

Säilyttääkseen yrittäjähenkisyyden ja maltillisen kiinteän kulupohjan myös julkisena yhtiönä mutta samalla kannustaakseen silti erittäin haluttuja työntekijöitä, Yhdistynyt Yhtiö aikoo perustaa uuden pitkän aikavälin kannustinohjelman, joka vastaa luonteeltaan ja suuruudeltaan kansainvälisiä ja pääomasijoitusvetoisia ohjelmia.

Lifeline SPAC I:n hallitus suunnittelee esittävänsä ylimääräiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättää tai valtuuttaa hallituksen päättämään uudesta osakepohjaisesta pitkän aikavälin kannustinohjelmasta, joka on suunnattu Yhdistyneen Yhtiön johdolle ja työntekijöille. Ohjelmalla olisi noin 7 prosentin laimennusvaikutus laskettuna välittömästi Täytäntöönpanon jälkeen ulkona olevien A-sarjan osakkeiden ja C-sarjan osakkeiden lukumäärän perusteella.

Yhtiöesitteen nähtävilläpito

Yhdistymisen yhteydessä Lifeline SPAC I tulee julkaisemaan yhtiöesitteen Nasdaq First North Growth Market -sääntöjen osakkeiden liikkeeseenlaskijoille mukaisesti. Tämä tiedote ei ole kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen eikä yhtiöesite. Kaikki päätökset, jotka koskevat Yhdistymistä, tulee perustaa ainoastaan tietoihin, jotka sisältyvät ylimääräisen yhtiökokouksen yhtiökokouskutsuun, yhtiöesitteeseen, joka julkaistaan arviolta 2.8.2024, sekä riippumattomaan analyysiin niihin sisältyvistä tiedoista. Sijoittajia kehotetaan tutustumaan yhtiöesitteeseen, erityisesti osioihin ”Riskitekijät” ja ”Tietoa Canatusta”, joissa esitetään kattavammat tiedot Lifeline SPAC I:stä, Canatusta ja Yhdistymisestä, mukaan lukien niihin liittyvät edut ja riskit. Yhtiöesite julkaistaan Lifeline SPAC I:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.lifeline-spac1.com/fi/.

Neuvonantajat

Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivukonttori (”Carnegie”) ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliike (”Danske”) toimivat Lifeline SPAC I:n taloudellisina neuvonantajina ja Borenius Asianajotoimisto Oy sen oikeudellisena neuvonantajana. Asianajotoimisto Krogerus Oy toimii Lifeline SPAC I:n taloudellisten neuvonantajien oikeudellisena neuvonantajana. Avance Asianajotoimisto Oy toimii Canatun oikeudellisena neuvonantajana.

Lehdistötilaisuus ja sijoittajaviestintä 

Lifeline SPAC I järjestää Lehdistötilaisuuden Yhdistymisestä tänään 5.7.2024 kello 13.30 tapahtumastudio Elielissä Sanomatalossa osoitteessa Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki. Tilaisuus on seurattavissa myös verkkolähetyksenä.

Lehdistötilaisuudessa Lifeline SPAC I:n hallituksen puheenjohtaja Timo Ahopelto, toimitusjohtaja Tuomo Vähäpassi ja talousjohtaja Mikko Vesterinen esittelevät Yhdistymisen. Canatun toimitusjohtaja Juha Kokkonen esittelee Canatun liiketoimintaa ja taustaa sekä Canatun avainlukuja. Esityksen kieli on englanti.

Verkkolähetystä voi seurata osoitteessa https://event.videosync.fi/tiedotustilaisuus-05072024.

Lisätiedustelut ja haastattelupyynnöt

Hallituksen puheenjohtaja Timo Ahopelto, puh. +358 40 056 9628

Toimitusjohtaja Tuomo Vähäpassi, puh. +358 40 736 0676

Talousjohtaja Mikko Vesterinen, puh. +358 50 521 7908 

Canatu lyhyesti

Canatu on hiilinanomateriaalien kehittäjä, joka tuottaa maailman edistyneimpiä hiilinanoputkia alaa mullistaviin tuotteisiin. Canatun hiilinanoputki- eli CNT-teknologian kehitystyössä on hyödynnetty ainutlaatuista prosessia, jonka avulla Canatun hiilinanoputkiteknologialle pyritään varmistamaan huipputeknisten ratkaisujen vaatima monipuolisuus ja luotettavuus. Canatu mullistaa tuotetarjontaa nanohiilen avulla yhteistyössä alan johtavien yritysten kanssa parempaa huomista varten. Canatun painopiste on auto- ja puolijohdeteollisuudessa sekä diagnostiikka-alassa, ja sen portfolio ulottuu aina EUV-litografiaan käytettävistä hiilinanoputkimembraaneista ADAS-järjestelmien kalvolämmittimiin. 

Lifeline SPAC I lyhyesti

Lifeline SPAC I Oyj on suomalainen yritysostoja varten perustettu SPAC-yhtiö. Keräsimme pääomaa listautumisannilla ja listauduimme Nasdaq Helsingin säännellyn markkinan SPAC-segmentille. Tarkoituksenamme on toteuttaa yritysosto 36 kuukauden kuluessa listautumisesta. Tarjoamme mahdollisuuden sijoittaa kohteeseen, johon yksityissijoittajilla tai monilla institutionaalisilla sijoittajilla ei muuten olisi mahdollisuuksia sijoittaa, sillä tällaisia sijoituksia tekevät tyypillisesti myöhemmän vaiheen pääomasijoitusrahastot. Tavoitteenamme on aikaansaada tuottoa osakkeenomistajille ja kasvattaa kohdeyhtiön arvoa tukemalla sen kasvua ja kehitystä myös yhdistymisen jälkeen. Strategisena tavoitteenamme on ensisijaisesti tunnistaa pohjoismainen korkean kasvupotentiaalin omaava listaamaton teknologiapainotteinen kohdeyhtiö ja yhdistyä sen kanssa.

Tärkeä huomautus

Tämän tiedotteen julkistaminen tai levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tämän tiedotteen tai tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa, Etelä-Afrikassa tai näihin maihin tai millään muulla sellaisella alueella tai sellaiselle alueelle, jossa niiden julkistaminen tai levittäminen rikkoisi soveltuvia lakeja tai sääntöjä tai edellyttäisi lisädokumenttien laatimista tai rekisteröintiä tai muita toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaisten vaatimusten lisäksi. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi kenellekään henkilölle tai millekään taholle tai käytettäväksi kenenkään henkilön tai minkään tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia. 

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, eikä tietoa ole tarkoitettu levitettäväksi Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin tai missään muussa valtiossa, jossa tiedotteen levittäminen olisi soveltuvien lakien vastaista. Tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita ei ole tarkoitus rekisteröidä Yhdysvalloissa eikä tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) mukaisesti, eikä niitä saa tarjota, myydä tai toimittaa Yhdysvalloissa tai Yhdysvaltoihin, paitsi soveltuvan poikkeuksen nojalla tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilaki ei sovellu.

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedottamistarkoituksessa, eikä se ole Lifeline SPAC I:n, Canatun, tai kenenkään muun tahon antama tai niiden puolesta annettu tarjous tai tarjouspyyntö ostaa arvopapereita.

Tämä tiedote ei ole kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen eikä yhtiöesite. Kaikki päätökset, jotka koskevat Yhdistymistä, tulee perustaa ainoastaan tietoihin, jotka sisältyvät ylimääräisen yhtiökokouksen yhtiökokouskutsuun, Yhdistymiseen ja listautumiseen First North Growth Market -markkinapaikalle liittyvään yhtiöesitteeseen sekä riippumattomaan analyysiin niihin sisältyvistä tiedoista. Sijoittajia kehotetaan tutustumaan yhtiöesitteeseen, jossa esitetään kattavammat tiedot Lifeline SPAC I:stä, Canatusta ja niiden arvopapereista sekä Yhdistymisestä. Nasdaq Helsingin yhtiöesitteelle antamaa hyväksyntää ei tule pitää osoituksena niiden arvopaperien hyväksynnästä, joita yhtiöesite koskee. Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu, eikä niiden väitetä olevan kokonaisia tai täydellisiä, minkä lisäksi ne saattavat muuttua. Mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia ei ole annettu koskien tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuutta, virheettömyyttä, täydellisyyttä tai oikeellisuutta eikä näihin tulisi luottaa. Lifeline SPAC I, Canatu tai mikään niiden lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Lifeline SPAC I:stä, Canatusta, näiden arvopapereista ja Yhdistymisestä, mukaan lukien näihin liittyvät hyödyt ja riskit. Transaktiolla voi olla veroseuraamuksia Canatun osakkeenomistajille, joiden tulisi itsenäisesti hankkia veroneuvontaa.

Lifeline SPAC I ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tehdä mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu ”Esiteasetus” tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen (Yhdistyneen kuningaskunnan tapauksessa sellaisena kuin se on osa Yhdistyneen kuningaskunnan kansallista lainsäädäntöä eroa Euroopan unionista koskevan vuonna 2018 annetun lain (European Union (Withdrawal) Act 2018) mukaisesti).

Tässä tiedotteessa esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”Relevantit Henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla, ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai tukeutua sen sisältöön.

Yhtiöesite julkaistaan Lifeline SPAC I:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.lifeline-spac1.com/fi/.

Tämä tiedote sisältää ”tulevaisuutta koskevia lausumia”, jotka perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin, eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin ja oletuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Osakkeenomistajien ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Yhdistyneen Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Lifeline SPAC I, Canatu tai mikään niiden lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan, vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta niissä otettaisiin huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet. Lisäksi ei voi olla varmuutta siitä, että Yhdistyminen toteutetaan tässä tiedotteessa kuvatulla tavalla ja aikataulussa tai lainkaan.

Tämä tiedote sisältää taloudellisia tietoja koskien Lifeline SPAC I:n ja Canatun liiketoimintoja ja varoja. Näitä taloudellisia tietoja ei ole välttämättä tilintarkastettu, arvioitu tai vahvistettu itsenäisen tilintarkastustoimiston toimesta. Osa tähän tiedotteeseen sisällytetyistä taloudellisista tiedoista koostuu ”vaihtoehtoisista tunnusluvuista”. Nämä Lifeline SPAC I:n ja Canatun määrittelemät vaihtoehtoiset tunnusluvut eivät välttämättä ole vertailukelpoisia muiden yhtiöiden esittämien, samannimisten tunnuslukujen kanssa, eikä niitä tulisi tarkastella vaihtoehtona historiallisiin taloudellisiin tuloksiin tai muihin Canatun Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisten rahavirtojen mittareihin. Vaikka Lifeline SPAC I:n ja Canatun johto käyttää vaihtoehtoisia tunnuslukuja arvioidessaan taloudellista asemaa, tulosta ja maksuvalmiutta ja vaikka sijoittajat usein käyttävät tämän kaltaisia lukuja, analyyttisinä työkaluina ne ovat merkittävällä tavalla rajoittuneita, eikä niitä tulisi tarkastella erillisinä tai korvaavina Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti raportoitavalle Canatun taloudelliselle asemalle tai liiketoiminnan tulokselle.

Carnegie ja Danske toimivat tässä tiedotteessa tarkoitetuissa asioissa yksinomaan Lifeline SPAC I:n eivätkä kenenkään muun taloudellisena neuvonantajana Yhdysvaltojen ulkopuolella. Carnegie ja Danske eivät vastaa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Lifeline SPAC I:lle eivätkä anna neuvoja järjestelystä tai mistään tässä tiedotteessa tarkoitetusta asiasta.

Liite 1 – Canatun historialliset taloudelliset tiedot

Seuraavissa taulukoissa esitetään yhteenveto Canatun tuloslaskelmasta ja taseesta 31.12.2023, 31.12.2022 ja 31.12.2021 päättyneiltä tilikausilta. Alla esitetyt valikoidut taloudelliset tiedot perustuvat Canatun 31.12.2023, 31.12.2022 ja 31.12.2021 päättyneiltä tilikausilta Suomalaisen Kirjanpitokäytännön mukaisesti laadittuihin tilintarkastettuihin tilinpäätöksiin.

Tuloslaskelma

1.1.–31.12.

Tuhatta euroa

2023

2022

2021

(tilintarkastettu)

LIIKEVAIHTO........................... 

13 591

8 382

5 455

 

 

 

 

Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos.................................... 

156

 

 

 

 

Liiketoiminnan muut tuotot........... 

2 855

1 196

547

 

 

 

 

Materiaalit ja palvelut

 

 

 

Aineet, tarvikkeet ja tavarat

 

 

 

Ostot tilikauden aikana................ 

-3 378

-1 886

-1 480

Varastojen muutos..................... 

279

Ulkopuoliset palvelut................... 

-430

-472

-265

Materiaalit ja ulkopuoliset palvelut           

-3 530

-2 358

-1 745

 

 

 

 

Henkilöstökulut

 

 

 

Palkat ja palkkiot........................ 

-6 254

-4 336

-3 513

Henkilösivukulut

 

 

 

Eläkekulut................................ 

-1 150

-793

-620

Muut henkilösivukulut.................. 

-248

-157

-131

Henkilöstökulut yhteensä.......... 

-7 651

-5 285

-4 264

 

 

 

 

Poistot ja arvonalentumiset

 

 

 

Suunnitelman mukaiset poistot..... 

-918

-658

-749

 

 

 

 

Liiketoiminnan muut kulut............ 

-5 142

-3 717

-2 904

 

 

 

 

LIIKEVOITTO (-TAPPIO)............ 

-640

-2 440

-3 660

 

 

 

 

Rahoitustuotot ja -kulut

 

 

 

Muut korko- ja rahoitustuotot........ 

4

7

7

Korkokulut ja muut rahoituskulut.... 

-682

-540

-277

Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä... 

-678

-534

-270

 

 

 

 

VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA        

-1 318

-2 974

-3 930

 

 

 

 

TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO).. 

-1 318

-2 974

-3 930

 

Tase

31.12.

Tuhatta euroa

2023

2022

2021

(tilintarkastettu)

VASTAAVAA

 

 

 

PYSYVÄT VASTAAVAT

 

 

 

Aineettomat hyödykkeet

 

 

 

Aineettomat oikeudet.................. 

1 101

918

766

Muut pitkävaikutteiset menot........ 

0

1

2

Aineettomat hyödykkeet yhteensä           

1 101

919

768

 

 

 

 

Aineelliset hyödykkeet

 

 

 

Rakennukset ja rakennelmat........ 

1 665

1 769

1 873

Koneet ja kalusto....................... 

5 579

2 658

1 832

Muut aineelliset hyödykkeet......... 

1 891

1 195

707

Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat  

227

153

0

Aineelliset hyödykkeet yhteensä

9 362

5 775

4 411

 

 

 

 

VAIHTUVAT VASTAAVAT

 

 

 

 

 

 

 

Vaihto-omaisuus

 

 

 

Aineet ja tarvikkeet

279

Valmiit tuotteet/tavarat

156

Vaihto-omaisuus yhteensä

435

 

 

 

 

Lyhytaikaiset saamiset

 

 

 

Myyntisaamiset.......................... 

1 215

1 016

445

Muut saamiset........................... 

283

259

259

Siirtosaamiset........................... 

1 444

480

259

Saamiset yhteensä..................... 

2 942

1 754

962

 

 

 

 

Muut arvopaperit........................ 

1 344

1 344

6 341

 

 

 

 

Rahat ja pankkisaamiset.............. 

5 895

14 764

2 088

 

 

 

 

VASTAAVAA............................ 

21 079

24 556

14 570

 

 

 

 

 

 

 

 

OMA PÄÄOMA

 

 

 

Oma pääoma

 

 

 

Osakepääoma........................... 

8

8

8

Muut osuudet............................ 

58 053

58 050

49 496

Edellisten tilikausien voitto (tappio)

-50 813

-47 839

-43 909

Tilikauden voitto (tappio).............. 

-1 318

-2 974

-3 930

Oma pääoma yhteensä............... 

5 930

7 245

1 666

 

 

 

 

VIERAS PÄÄOMA

 

 

 

Pitkäaikainen

 

 

 

Vaihtovelkakirjalainat.................. 

5 378

5 000

-

Lainat rahoituslaitoksilta.............. 

701

8 518

6 351

Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä         

6 080

13 518

6 351

 

 

 

 

Lyhytaikainen

 

 

 

Lainat rahoituslaitoksilta.............. 

6 615

1 305

3 972

Saadut ennakot......................... 

48

243

771

Ostovelat.................................. 

701

772

705

Muut velat................................ 

163

105

88

Siirtovelat................................. 

1 515

1 368

1 018

Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä        

9 069

3 793

6 553

 

 

 

 

Vieras pääoma yhteensä............. 

15 148

17 311

12 905

 

 

 

 

VASTATTAVAA........................ 

21 079

24 556

14 570

Liite 2 – Vaihtoehtoiset tunnusluvut

Seuraavassa taulukossa on esitetty yllä tiedotteen kohdassa ”Avainluvut” esitettyjen Canatun taloudellisten tunnuslukujen, joita ei ole määritelty Suomalaisessa Kirjanpitokäytännössä ja joita kutsutaan vaihtoehtoisiksi tunnusluvuiksi, määritelmät sekä syyt niiden käytölle. Lifeline SPAC I esittää niitä sen takia, että se uskoo näiden vaihtoehtoisten tunnuslukujen tarjoavan sijoittajille ja muille sidosryhmille merkityksellistä tietoa Canatun taloudellisen tuloksen arvioinnin tueksi. Koska kaikki yhtiöt eivät laske taloudellisia tunnuslukuja yhdenmukaisella tavalla, ne eivät välttämättä ole vertailukelpoisia muiden yhtiöiden esittämien samannimisten tunnuslukujen kanssa. Näiden tunnuslukujen ei pidä siten katsoa korvaavan Suomalaisessa Kirjanpitokäytännössä määriteltyjä tunnuslukuja. Vaihtoehtoiset tunnusluvut ovat tilintarkastamattomia.

Vaihtoehtoinen tunnusluku

Määritelmä

Käytön syy

Bruttokate

Liikevaihto vähennettynä myytyjen tuotteiden kustannuksilla.

Myytyjen tuotteiden kustannukset muodostuu laskemalla yhteen materiaalit ja ulkopuoliset palvelut, valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos ja tuotantoon liittyvät muuttuvat henkilöstökulut.

Tuotantoon liittyvät muuttuvat henkilöstökulut olivat 585 tuhatta euroa vuonna 2023, 522 tuhatta euroa vuonna 2022 ja 380 tuhatta euroa vuonna 2021.

Kuvaa Yhtiön toiminnan kannattavuutta.

Bruttokate %

Bruttokate prosentteina liikevaihdosta.

Bruttokate % kuvaa Yhtiön bruttotuloskapasiteettia ajan kuluessa.

Käyttökate

Liikevoitto (-tappio) ennen suunnitelman mukaisia poistoja.

Tunnuslukua käytetään, koska se kuvaa kannattavuutta ennen rahoituseriä, veroja, poistoja ja arvonalentumisia, ja sitä käytetään analysoimaan Yhtiön liiketoimintaa.

Käyttökate %

Liikevoitto (-tappio) ennen suunnitelman mukaisia poistoja suhteessa liikevaihtoon.

Käyttökateprosentti kertoo toiminnan kannattavuudesta suhteessa liikevaihtoon ajan kuluessa.

Omavaraisuusaste %

Oma pääoma jaettuna taseen loppusummalla, josta on vähennetty saadut ennakot

Käytetään mittaamaan varavaraisuutta ja kuvaamaan paljonko yhtiön varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla.

 

Liite 3 – Fairness Opinion -lausunto

 

[1] Vastikeosakkeet lasketaan aluksi liikkeeseen C-sarjan osakkeina, joka on Yhdistymisen toteuttamiseksi perustettu uusi osakesarja. Nämä C-sarjan osakkeet muuttuvat automaattisesti suhteessa 1:1 A-sarjan osakkeisiin Yhdistyneen Yhtiön uuden Yhtiöjärjestyksen lausekkeen myötä sen jälkeen, kun sijoittajawarrantit on annettu.

[2] Kaikilla Lifeline SPAC I:n osakkeenomistajilla on oikeus vaatia Lifeline SPAC I:n A-sarjan osakkeidensa lunastamista, mikäli Yhtiön Yhtiökokous hyväksyy yritysoston, jota vastaan kyseiset osakkeenomistajat ovat äänestäneet. Lisätietoja on annettu tämän tiedotteen kohdassa “A-sarjan osakkeiden lunastaminen”. Lunastusvaatimusten määrä vaikuttaa Lifeline SPAC I:n Sulkutilillä Oleviin Varoihin ja näin ollen myös Canatun mahdollisuuksiin rahoittaa toimintojaan.

[3] Kaikki markkinoiden kokoa koskevat arviot perustuvat Lifeline SPAC I:n kansainväliseltä liikkeenjohdon konsultointiyritykseltä tilaamaan markkinatutkimukseen. Muut näkemykset perustuvat Canatun johdon nykyisiin näkemyksiin ja odotuksiin, ellei toisin todeta.

[4] Lifeline SPAC I:n kansainväliseltä liikkeenjohdon konsultointiyritykseltä tilaaman markkinatutkimuksen perusteella.

[5] Lifeline SPAC I:n kansainväliseltä liikkeenjohdon konsultointiyritykseltä tilaaman markkinatutkimuksen perusteella.

[6] Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt luvut liittyen osake- ja optiomääriin on tehty oletuksella, että Täytäntöönpano tapahtuu 16.9.2024

[7] Canatun transaktiokuluista 500 000 euroa ylittävä osuus otetaan kauppahinnassa huomioon nettovelkana.


240704 Fairness Opinion.pdf
Lataa tiedote pdf-muodossa.pdf