English Finnish
Julkaistu: 2024-05-06 08:30:00 CEST
Marimekko Oyj
Sijoittajauutiset

Marimekko-päivä 17.5. Esplanadin puistossa - Unikko-kuvion juhlavuoden kunniaksi näytös myös Tokiossa

Marimekko Oyj, Lehdistötiedote 6.5.2024 klo 9.30

Marimekko-päivä 17.5. Esplanadin puistossa – Unikko-kuvion juhlavuoden kunniaksi näytös myös Tokiossa

Perinteistä Marimekko-päivää vietetään jälleen toukokuun puolessa välissä Esplanadin puistonäytöksessä ja myymälöissä ympäri Suomen. Tänä vuonna Unikko 60 vuotta -näytös näkyy Esplanadin lisäksi myös Tokiossa.

Marimekko-päivänä 17.5. Esplanadi puhkeaa kukkaan, kun Marimekko kutsuu yhteisönsä katsomaan värikästä ja inspiroivaa kesämuotia, jonka päätähtenä on 60-vuotias Unikko-kuvio. Ulkoilmanäytös on perinteiseen tapaan avoin kaikille ja sitä tahdittaa live-esiintyjä Arppa & the band. Tapahtuman juontavat Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko ja toimittaja Maria Veitola.

Unikko-kuvion kunniaksi tänä vuonna Marimekko-päivän näytös viedään 18.5. ensimmäistä kertaa myös Tokioon. Kuluvalla strategiakaudellaan vuosina 2023–2027 Marimekko keskittyy skaalaamaan kasvuaan ja kansainvälisen kasvun tärkeimpänä maantieteellisenä alueena Marimekko keskittyy Aasiaan.

“Marimekko-päivään on kiteytynyt brändimme ilon ja voimaannuttamisen viesti aina vuodesta 1992 lähtien. Ikonisen ja globaalisti tunnetuimman kuosimme 60-vuotisjuhlan kunniaksi haluamme viedä Marimekko-päivän vierailulle yhteen avainkaupungeistamme. Marimekolla on vahva yhteisö Tokiossa, joten olemme iloisia voidessamme tuoda tämän rakastetun perinteen kaupunkiin ensimmäistä kertaa”, kertoo toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.

Marimekon mallisto tuo iloa kesäpäiviin

Marimekko-päivänä nähtävässä kesämallistossa yhdistyvät naisellinen minimalismi ja arkinen käytännöllisyys, jotka molemmat edustavat brändin rikasta muotoiluperintöä. Myös Unikko-kuvion juhlavuosi ilmenee kesämallistossa monella eri tapaa: mittasuhteissa, kuvion sijoituksissa, väreissä ja suunnittelutekniikoissa.

“Tämän vuoden kesämallistossamme näkyy Marimekon missio tuoda iloa ihmisten jokapäiväiseen elämään rohkeiden kuvioiden ja värien kautta, mikä sopii täydellisesti kesäpukeutumiseen. Kokoelmaan kuuluu värikkäitä ja rentoja popliinipuuvillamekkoja, hameita, pitkähihaisia, takkeja, housuja ja shortseja vaivatonta kerrostamista varten, mikä tekee eri asukokonaisuuksien muodostamisesta helppoa”, lisää Marimekon suunnittelujohtaja Emmakaisa Kirves.

Marimekon kesänäytökset Esplanadin puistossa perjantaina 17.5.2024 klo 12, 13.30, 16 ja 18.
Tokion kesänäytös lauantaina 18.5.2024.

Kuvia: https://mediabank.marimekko.fi/l/FZngVvTvxzcW
Lue lisää: Marimekko-päivä

Lisätietoja:
Leena Salomaa, Marimekon viestintä
Puh. 09 758 7233
leena.salomaa@marimekko.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet


Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto oli 174 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoittomarginaali 18,4 prosenttia. Marimekko-myymälöitä on noin 170 eri puolilla maailmaa, ja verkkokauppa palvelee asiakkaita 35 maassa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka. Konsernin palveluksessa on noin 470 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com